Yhteensä 55 393 suomalaista on antanut äänensä vuoden 2012 parhaimmille radiojuontajille ja -ohjelmille. Suomalaisten suosikit julkistetaan 14 muun voittajan ohella 13.2.2013 järjestettävässä RadioGaalassa, jossa jaetaan RadioAwards-palkinnot radio- ja musiikkialan parhaimmistolle.

Yleisö valitsee vuoden 2012 radio-ohjelman,radiojuontajan ja radiobiisin. Suomalaisten lisäksi ehdokkaita ja voittajiaovat olleet valitsemassa asiantuntijatuomaristo sekä radiokanavat.

”Yksityinen radio tuntuu kiinnostavan suomalaisia enemmän kuin koskaan. Radioasemien suosikkiäänet ovat kuulijoilleen läheisiä ja parhaat radiosisällöt muistetaan pitkään. RadioAwards-yleisöäänestyksemme on yksi Suomen suurimmista nettiäänestyksistä – nyt tehtiin uusi ennätys osallistujamäärän noustessa 10 % viime vuodesta”, sanoo RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Vuoden 2012 radiojuontajan tittelistä shortlistalla kilpailevat Radio Rockin Jussi Heikelä, Radio Porin Julle Kallio, Radio Rockin Harri Moisio, NRJ:n Tuija Pehkonen sekä Radio Aallon Kimmo Vehviläinen.

Parhaan radio-ohjelman tunnustuksesta shortlistalla kamppailevat Radio Aallon Dynastia, Radio Rockin Heikelä Korporaatio, Radio Novan Konttori, NRJ:n Aamupojat ja Basson Truths& Rights.

Vuoden radiobiisiksi viiden parhaan joukossa ovat ehdolla Cheekin Sokka irti, Jesse Kaikurannan Vie mutkotiin, JVG & Raappanan Kran Turismo, Kotiteollisuuden Haltin häät, sekä Mariskan & Pahojen Susien Kukkurukuu.

RadioGaalan järjestää yksityisen radioalan kattojärjestö RadioMedia ry. RadioGaalan televisiointinähdään Nelosella lauantaina 16.2.2013. RadioGaalan yhteistyökumppaneina toimivat Digita, Gramex ja Fintoto.

 

RadioAwards 2012 -asiantuntijatuomaristo:

Puheenjohtaja Tomi Hilvo, CEO, Management Events
Petri Karppinen, Media Director, Omnicom Media Group Finland Oy
Kimmo Kivisilta, markkinointijohtaja, Sonera
Esa Lahdenpää, tuotepäällikkö, Cosmos Music Group
Jussi Pekkala, Copywriter, Bob Helsinki Oy
Kristiina Petälä, Digital Director, OMD Finland  Oy
Pasi Piipponen, Senior Vice President, Global Ad Sales, Sulake
Lauri Sipilä, toimitusjohtaja, Mark Suomen Markkinointiliitto r.y.
Mikko Siukosaari, CEO, Superlouder
Tina Terho, CEO, Happi Mindshare Oy
Kimmo Valtanen

 
RadioAwards 2012 -shortlista
 
Yleisöäänestyksessä shortlistalle päässeet:

Vuoden radio-ohjelma
Dynastia, Radio Aalto
Heikelä Korporaatio, Radio Rock
Konttori, Radio Nova
NRJ:n Aamupojat, NRJ
Truths & Rights, Basso

 

Vuoden radiojuontaja
Harri Moisio, Radio Rock
Julle Kallio, Radio Pori
Jussi Heikelä, Radio Rock
Kimmo Vehviläinen, Radio Aalto
Tuija Pehkonen, NRJ

Vuoden kotimainen radiobiisi
Cheek, Sokka irti
Jesse Kaikuranta, Vie mut kotiin
JVG & Raappana, Kran Turismo
Kotiteollisuus, Haltin häät
Mariska & Pahat Sudet, Kukkurukuu

Asiantuntijatuomariston valitsemat ehdokkaat shortlistalle:

Vuoden radio
Basso
Iskelmä Rex
Radio Aalto
Radio Nostalgia
Radio NRJ

Vuoden myyntitiimi
Nelonen Media Radiomyynti
Radio Nostalgia
Radio Nova OHY-tiimi
SBS Media - Helsingin paikallismyyntitiimi

 

Vuoden radiotoimittaja
Eeva Rajala, The Voice
Jyrki "Njassa" Jantunen, Radio Helsinki
Laura Vähähyyppä, Radio Rock

Vuoden radioammattilainen
Tommi Partanen, Basso
Jarmo Multanen, Radio SuomiPOP
Juha Ourila, The Voice
Mika Laiti, Iskelmä

 

Vuoden musiikkipäällikkö
Marcus Sjöström, Radio NRJ
Matti Välisalo, Radio SuomiPOP
Mikko Harjunpää, Radio Nova
Mikko Koivusipilä, Radio Rock ja Radio Aalto

Vuoden ohjelmapäällikkö
Ari Ojala, Iskelmä
Jani Jääskeläinen, Radio NRJ
Sami Tenkanen, Radio Rock

 

Vuoden promootio
ELC - aamushown lanseeraus, Radio Nova
Jone ja Tiernapojat (& Gigantti), Radio Rock
The Voice Kesähitti 2012

Vuoden radiotapahtuma
Iskelmä Gaala 2012
Radio Aallon kesäkonsertti
Radio Rock risteilyt

 

Vuoden äänituotanto
Henkilökuntakuulutukset, Radio Rock
Marcelino Maustemakkara, Radio Rock
Nova Stage, Radio Nova
Radio Nova kuunnelmat - Kuukan harrastajateatteri

Vuoden verkkototeutus
Adidas All Originals Represent, Basso
Biisipajatso, Basso
Hannun Konttorin Sinun valintasi, Iskelmä
Viittomakielen päivä, Radio Nova
NRJ:n ja Rajala Pro Shopin valokuvakilpailu

 

Radiokanavien valitsemat ehdokkaat shortlistalle:

 

Vuoden kotimainen artisti/yhtye
Chisu
Jesse Kaikuranta
Samuli Putro

Vuoden levy-yhtiöpromoottori
Katja Vauhkonen, Sony Music Entertainment Finland
Ramona Forsström, Warner Music Finland
Taija Holm, ProPromotion

 

Vuoden levy-yhtiö
Sony Music Entertainment Finland
Universal Music
Warner Music Finland

 

Lisätiedot:                     
Riina Aho, RadioMedia
riina.aho@radiomedia.fi, p. 0400 621 134

 

RadioMedia on yksityisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset yksityisetradioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- jatietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. Se järjestää Kaiku- ja Raiku-radiomainoskilpailut sekä RadioGaalan, jossa palkitaan alan parhaat ammattilaiset. RadioMedian toiminta rahoitetaan pääasiassa yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla. Vuonna 2011 radiomainontaa ostettiin 57,2 miljoonalla eurolla. Yksityisiä radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,6 miljoonaa suomalaista.

Lisätietoja: www.radiomedia.fi