The Voicesta tulee Kiss, kun yksi Bauer Median kansainvälisesti menestyneimmistä kanavabrändeistä rantautuu Suomeen. Ystävänpäivänä aloittava Kiss on suunnattu hittimusiikista nauttiville nuorekkaille aikuisille.

Pienestä brittiläisestä piraattiradiosta nykyiseen loistoonsa kasvanut Kiss on markkinajohtajan asemassa useissa kohderyhmissä Isossa-Britanniassa. Alkuvuonna 2016 Kiss lanseerattiin menestyksekkäästi myös Norjassa.

– Lontoo on musiikin ja viihteen mekka, jossa Kissillä on myös hyvä yhteys levy-yhtiöihin. Kiss on enemmän kuin radioasema, se on merkittävä kansainvälinen viihdebrändi. Kiss tuo kansainväliset, nousevat musiikki-ilmiöt ensimmäisenä suomalaisten ulottuville, kertoo sisältöjohtaja Hermanni Seppälä.

– Kiss on lontoolainen menestyskanava, joka on hurmannut kuulijansa kaikkialla. Lontoolaisen  taustansa ansiosta rytmikäs hittikanava Kiss tekee myös meistä suomalaisista entistä eurooppalaisempia, toteaa toimitusjohtaja Leena Puntila.

– Voice.fillä on sivulatauksia 2 miljoonaa viikossa ja se jatkaa menestystarinaansa itsenäisenä lifestyle- ja viihdesivustona, Puntila jatkaa.
 

Lähde: Bauer Media