Radiocentren Iso-Britanniassa teetättämä uunituore tutkimus ”New Ways of Working, New Ways of Connecting (2021)” todistaa, että kaupallisella radiolla voi tavoittaa etätyötä tekeviä, jotka ovat tyypillisesti ostovoimaisia 25-54-vuotiaita pandemian jälkeisestä ajasta haaveilevia kuluttajia.   

Radiocentren DRG:ltä tilaaman tutkimuksen mukaan yli puolet (56 %) kotona työskentelevistä brittiaikuisista kuuntelee päivittäin kaupallista radiota siivittääkseen sillä työpäiväänsä. Kokopäiväiset etätyöntekijät ovat pääosin (83 %) 25–54-vuotiaita ja he edustavat useita toimialoja; suurimpina IT, koulutus ja rahoitus. Kotona työskenteleviä oli ympäri maata, suurin etätyöläisten keskittymä oli Lontoossa ja maan kaakkoisosassa. 

Etätyöntekijät ovat usein parempituloisia ja heidän keskimääräiset tulonsa ovat keskimäärin 45 % maan keskiarvoa korkeammat. He asuvat myös enimmäkseen omistusasunnoissa (2/3). 

Tutkimuksen kenttätyöt tehtiin helmikuussa 2021 ja tutkimuksessa tarkasteltiin kotona työskentelevien taloudellista tilannetta, kulutustottumuksia ja ostoaikeita. Otos oli 2219 yli 16-vuotiasta ja tutkimuksen suoritti DRG Global Radiocentren tilaamana. 

 
Radiomainokset purevat ja radio piristää 

Puolet tutkimukseen haastatelluista kotona kokopäiväisesti työskentelevistä kaupallisen radion kuuntelijoista kertoo kuuntelevansa radiota nyt kauemmin kuin ennen pandemiaa. Heidän kuuntelumotiivinsa ovat radion mielialaa kohottava ja piristävä voima sekä se, että he pysyvät ajan tasalla radion uutisten avulla. Radio on heille myös seurana työn ohessa. Yhdeksän kymmenestä (89 %) kotona työskentelevästä kaupallisen radion kuuntelijasta kuuntelee nyt enemmän, koska heillä voi olla radio päällä samalla kun työskentelevät. 

Mainostajalle tämä tarkoittaa, että kaupallisen radion avulla voi tavoittaa tämän kulutusvoimaisen yleisön paremmin kuin aikaisemmin. Etänä työskentelevät myös suhtautuvat mainontaan positiivisesti ja ovat vastaanottavaisia sille: 52 % heistä kertoo etsivänsä netistä lisätietoja radiomainosten perusteella. 
 

Suuret kulutussuunnitelmat

Vaikka pandemia on aiheuttanut taloudellista huolta monille, kotona työskentelevät kaupallisen radion kuulijat ovat pärjänneet paremmin. Heistä 63 % kertoi säästäneensä rahaa viime vuonna. He hemmottelevat itseään säännöllisesti take away -ruualla ja käyttävät paljon verkkokauppoja esim. päivittäistavaraostosten tekoon. Monet heistä sanovat myös yrittävänsä nyt tukea enemmän paikallista liiketoimintaa. Monet kokevat myös olevansa vastaanottavaisempia paikallisten yritysten mainonnalle. 

Näillä kaupallisen radion kuulijoilla on suuret kulutussuunnitelmat pandemian rajoitusten poistuttua. He haluavat palata ravintoloihin ja muihin vapaa-ajan harrastuksiin, monet suunnittelevat suuria hankintoja, kuten uutta autoa ja kodin parannuksia. Suuri osa (57 %) suunnittelee lomamatkaa. 

Kun sosiaaliset rajoitukset poistetaan tulevaisuudessa ja ihmiset palaavat toimistoihin, iso osa kaupallisen radion kuuntelijoista haluaisi jatkaa työskentelyä kotona vähintään osa-aikaisesti. Tämä viittaa siihen, että uudet tavat kuunnella radiota päivällä jatkuvat.  

Koko tutkimusraportti voidaan ladata täältä >>