Suomen tunnetuin mainosääni palkittiin elämäntyöstään – Veikko Honkaselle Kultainen mikrofoni -palkinto

Näyttelijä Veikko Honkanen on tehnyt pitkän uran radion ääninäyttelijänä. Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia palkitsi uranuurtaja Honkasen Kultainen mikrofoni -elämäntyöpalkinnolla.

Ensimmäistä kertaa Kaiku-radiomainoskilpailun yhteydessä jaetun elämäntyöpalkinnon sai Veikko Honkanen poikkeuksellisen pitkästä urastaan radion ääninäyttelijänä. Palkinnon jakaneen RadioMedian toimitusjohtajan Stefan Möllerin mukaan Honkanen on rautainen ammattilainen, jonka asenne työhön on ollut aina ihailtavaa.

– Veikko on hyvin monipuolinen ja vahva ääninäyttelijä. 
Minulla on ollut ilo saada tehdä työtä hänen kanssaan jo vuodesta 1985, toteaa Möller.

Tänä vuonna KaikuGaalassa jaettiin toista kertaa vuoden parhaan ääninäyttelijän palkinto, jonka pokkasi näyttelijä Petteri Summanen. Suomen tunnetuin mainosääni Honkanen on ollut myös Summaselle tärkeä esikuva.

– Veikko on ollut esikuvana monelle nykyspiikkerille. Hän on todellinen spiikkereiden kuningas. Veikon esimerkki ja positiivisuus ei voi olla tarttumatta, sillä täyteläisen äänen takaa löytyy myös lämmin persoona, Summanen kertoo.

Niin Kansallisteatterin lavalla, piirrettyjen ääninäyttelijänä kuin tv-sarjoissa nähty Honkanen on Summasen mukaan kouliintunut juuri monipuolisen taustansa avulla.

– Tämä herrasmies hallitsee kaikki dialogien tyylilajit draamasta komediaan. Karakterisoinnit ovat taipuisia ja leikkisiä ja itseironiaakin löytyy, Summanen muistuttaa.

71-vuotias Honkanen debytoi tv:ssä vuonna 1963 klassikkosarjassa Me Tammelat. Hän työskentelee edelleen aktiivisesti ääninäyttelijänä.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia, p. 0400 508 877, stefan.moller@radiomedia.fi 

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. Se järjestää Kaiku- ja Raiku-radiomainoskilpailut sekä RadioGaalan, jossa palkitaan alan parhaat ammattilaiset. RadioMedian toiminta rahoitetaan pääasiassa yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla. Vuonna 2013 radiomainontaa ostettiin 52,6 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: www.radiomedia.fi