Suomalaiset aikovat viettää lomansa kotimaassa, liikkua paljon autolla ja syödä ravintoloissa

Tuoreen kyselyn mukaan koronaviruspandemian aiheuttama poikkeustila muuttaa lähes kaikkien kesälomia: 83 % suomalaisista kertoo, että korona-aika on vaikuttanut kesälomasuunnitelmiin. Valtaosa (76 % kyllä, 15 % ehkä) aikoo edelleen pitää lomaa kesällä, pääasiassa autolla kotimaassa liikkuen. Medioiden käyttö lisääntyy kaikissa ikäryhmissä kesällä. Tiedot käyvät ilmi kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedian teetättämästä tutkimuksesta, jossa haastateltiin tuhatta  15-69-vuotiasta suomalaista toukokuussa 2020.

Korona-ajasta huolimatta lähes puolet suomalaisista (46 %) on jo tehnyt kesälomasuunnitelmia. Kyselyn avoimissa vastauksissa näkyy silti vahva pettymys siitä, että ulkomaanmatkat, festivaali- ja muut tapahtumakäynnit sekä vierailut iäkkäämpien sukulaisten luona ovat kesältä peruuntuneet.

Kesälomasuunnitelmia tehneiden listan kärjessä ovat kotona lomailu (58 %), päiväretkien tekeminen lähialueille (48 %) sekä mökkeily perheen ja ystävien kanssa (47 %). Kesän aikana suomalaiset haluaisivat syödä ravintoloissa (76 %), vierailla kulttuurikohteissa, taidenäyttelyissä, kesäteatterissa tms. (34 %) sekä yöpyä hotelleissa (34 %). Suosituin lomailukuukausi on edelleen heinäkuu, jolloin 81 % vastaajista kertoo lomailevansa.  

Loma-aikaan liikutaan lähinnä autolla (74 % matkustaa pääasiallisesti, 17 % lisäksi), mutta myös polkupyörä (6 % pääasiallisesti, 51 % lisäksi) ja juna (6 % pääasiallisesti, 40 % lisäksi) liikuttavat lomalaisia.   

Ajatellen tulevaa kesää ja lomakautta, valtaosa vastaajista (71%) kertoi, ettei heidän kulutuskykynsä ole muuttunut tai heikentynyt. 29 % tosin kertoi, että heidän kulutuskykynsä laskee merkittävästi tai jonkin verran. 
 

Medioiden käyttö kasvaa lomalla – radio liitetään kesään  

Tutkimuksessa myös selvitettiin miten suomalaisten median kulutus muuttuu kesällä ja kesälomalla. 32 % vastaajista kertoo kuluttavansa enemmän medioita kesällä kuin muulloin, 50 % sanoo kulutustason pysyvän ennallaan. Erityisesti nuoret  (15-24 v) kertovat lisäävänsä medioiden käyttöä loma-aikaan.

Kysyttäessä mitkä mediat kuuluvat vahvasti kesään ja kesälomaan, suosituin vastaus oli radio. 37 % suomalaisista sanoo, että radio kuuluu kesään, sosiaalisen median mainitsi 16 % ja television 13 %. Kyselyn vastaajat eivät tienneet kyselyn toteuttajaa. Kolmasosa (33 %) kertoo, että radion kuuntelu lisääntyy kesällä, 54 % sanoo sen säilyvän ennallaan.  

”Kyselymme perusteella voi sanoa, että tänä kesänä suomalaiset viettävät lomansa kotimaassa, ostavat palveluita ja liikkuvat autolla”, kertoo RadioMedian tutkimus- ja kehityspäällikkö Riina Aho. ”Radio on poikkeustilanteesta huolimatta säilyttänyt roolinsa vahvana kesämediana ja sitä kuunnellaan sekä kesän automatkoilla että mökeillä. Tilastojen mukaan 71 % suomalaisista kuuntelee radiota autossa viikoittain ja tämä pitää paikkansa myös kesällä.” (Lähde: Finnpanel Oy, KRT 2019)

Tutkimuksesta

RadioMedia selvitti toukokuussa 2020 suomalaisten kesä- ja lomasuunnitelmia tulevalle kesälle. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa mitä suomalaiset aikovat tehdä ja kuluttaa tulevana kesänä, onko heidän kulutuskykynsä muuttunut korona-ajan myötä sekä miten heidän mediakulutuksensa muuttuu kesällä. Kenttätyö toteutettiin viikoilla 19-20/2020. Tutkimuksessa haastateltiin tuhatta 15-69 vuotiasta. Heitä on Suomessa noin 3,8 miljoonaa (est). Otos on kiintiöity iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan vastaamaan väestöä. Tutkimus toteutettiin online-kyselynä Norstatin paneelissa. Tutkimuksen toteutti RadioMedia ry:n toimeksiannosta Norstat.  

Tutkimusaineisto löytyy täältä >

Lisätietoja: 

Riina Aho, tutkimus- ja kehityspäällikkö, RadioMedia, 0400 621 134, riina.aho@radiomedia.fi  

Stefan Möller, toimitusjohtaja, RadioMedia, 0400 508 877, stefan.moller@radiomedia.fi  

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan ja Kaiku-radiomainoskilpailun. Vuosi 2019 oli radiomainonnan kuudes perättäinen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 6,1% ja radiomainontaa ostettiin 69,74 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista.