Radio Aallon iltapäivään uusi juontaja

Radio Aallon iltapäiväohjelman juontajana aloittaa helmikuussa Hanna Kinnunen, 35-vuotias toimittaja, juontaja ja näyttelijä. Kinnunen siirtyy Nelonen Median radioihin Yle Puheelta.

”Hyppään innoissani mukana Radio Aallon porukkaan! Kanavalla tehdään loistavia ohjelmia ja on mahtavaa päästä osaksi niitä Aallon Iltapäivässä. Odotan hyvää meininkiä, loistavia keskusteluja, naurua, musiikkia ja rentoa, mutta energistä menoa”, Kinnunen iloitsee Radio Aallon nettisivuilla.

Ennen Yle Puheen iltapäivän juontamista Kinnunen on työskennellyt Yle Uutisissa toimittajana. Vuosina 2006–2010 hän näytteli Salatut elämät -sarjassa Salla Laitelaa. Kahden lapsen äiti on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Pääaineenaan hän on opiskellut puheviestintää, jonka alalta Kinnusella on tekeillä myös työyhteisöjen vuorovaikutusta tarkasteleva väitöskirja.

Hanna Kinnunen on ensimmäistä kertaa äänessä Radio Aallon taajuuksilla helmikuun 9. päivä alkaen klo 14.00.