Professori Aspara: Mainontakiellot eivät ole keino vähentää kulutusta – päinvastoin

Mainonnan neuvottelukunta järjesti kansanedustajille mainontatilaisuuden tänään aamulla. Aalto-yliopiston professori Jaakko Asparan esitteli tuoreen tieteellisen tutkimuksen mainonnan vaikutuksesta alkoholin kulutukseen. Lisääkö alkoholimainonta alkoholin kulutusta? Voidaanko alkoholimainontaa rajoittamalla vähentää alkoholin kulutusta?

Aalto-yliopiston professorin mukaan vastaus on selvä: ei. Mainonta ei lisää tuotekategorian kysyntää etenkään kypsillä markkinoilla. Markkinoinnilla vaikutetaan hyödykkeiden välisiin markkinaosuuksiin, mutta kokonaiskysyntään markkinointi ei vaikuta. Alkoholin liikakulutuksen syyt ja keinot ongelman ratkaisemiseksi löytyvät muualta – ei mainonnan rajoittamisesta.

Mielenkiintoista on, miksi alkoholimainonnan rajoittamisen puolesta sitten on esitetty liuta päinvastaisia tutkimuksia. Viime keväänä julkaistussa alkoholimainonnan rajoittamista koskevassa hallituksen esitysluonnoksessakin viitattiin useisiin eri tutkimukseen. Asparan ja Tikkasen mukaan kyse on julkaisuvääristymistä ja metodologisista virheistä. Oikeusministeriökin on puuttunut puutteelliseen lainvalmisteluun.

Asparan ja Tikkasen tutkimuksen Addiction Researchers’ Studies on the Effect of Advertising on Alcohol Consumption: A Critical Meta-Analysis löydät täältä.