Monien suomalaisten medioiden käyttö on muuttunut koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen johdosta. Radio on säilynyt vahvasti suomalaisten arjessa ja esimerkiksi työmatkailun vähentyminen on siirtänyt kuuntelua autoista koteihin. Televisiota ja sanomalehtiä seurataan myös nyt tiiviimmin kuin aikaisemmin. Tiedot selviävät RadioMedian huhtikuisesta kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1069 15-69-vuotiasta suomalaista. 

Medioiden käyttö ja käyttötottumukset ovat viimeisten poikkeusaikaviikkojen aikana muuttuneet kaikissa ikäryhmissä ja demografioissa - kyselyn tutkimusjaksona oli viikko 15 (6.-12.4.). Kaikista vastaajista 62 % arvioi, että heidän medioiden käyttö on nyt lisääntynyt aikaisempaan nähden. Radion kuuntelua kertoi lisänneensä 17 % kaikista vastaajista (13 % sanoi vähentäneensä kuuntelua) ja 59 % sanoi sen säilyneen ennallaan. Koronauutisoinnin seurauksena television seuraamista kertoi lisänneensä paljon tai jonkin verran 52 % ja sanomalehtiä 43 % vastaajista.

”Nämä tuoreen tutkimuksemme luvut tukevat monissa aikaisemmissa selvityksissä todettua radion roolia ihmisten arjen rytmittäjänä ja ystävänä - uutisten ja ajankohtaisen tiedon välittäjäroolin lisäksi radio on ennen kaikkea jatkuvasti ihmisten arjessa läsnä”, sanoo RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Radion kuuntelua siirtynyt autoista koteihin

Tutkimuksen vastaajista 49 % kertoi tehneensä tutkimusjakson aikana töissä joko työpaikalla tai etänä. Heistä 51 % kertoi työskennelleensä työpaikalla ja 33 % sanoi tehneensä etätöitä kotona. Loput vastaajista olivat joko tehneet molempia, opiskelleet, olleet lomautettuna tai lomalla.

Poikkeusaikana radion kuuntelu on luonnollisesti vaihtanut monilla paikkaa. Työmatkailun vähentyessä noin viidesosa vastaajista (21 %) kertoo kuuntelevansa nyt radiota enemmän kotiaskareita tehdessä kuin aikaisemmin. Vastaavasti radion työmatkakuuntelu on vähentynyt niin ikään noin viidesosalla vastaajista.

Radiosta haetaan ajankohtaisuutta ja musiikkia - pakokeino korona-asioista 

Kyselyyn vastanneet liittävät radioon kiinteästi musiikin, ajankohtaiset aiheet ja uutiset sekä viihteellisyyden. Noin puolet vastaajista (47 %) pitää radiota tärkeänä taustaäänenä arjen askareille ja 39 %  sanoo radion olevan tärkeä ajanvietemuoto.

Radio on monille myös tärkeä ja luotettava uutiskanava koronauutisten välittäjänä. Radio sai arvosanan 3,8 / 5 ajankohtaisten korona-aiheiden luotettavuudesta ja 3,7 / 5 nopeudesta ja selkeydestä.

Myös kyselyn avoimissa vastauksissa korostui radion rooli arjen rytmittäjänä, ystävänä ja ajankohtaisen tiedon tarjoajana: radio tuo ihmisille iloa, informaatiota, viihdettä, tarjoaa seuraa, ihmisläheisyyttä, normaaliutta, pysyvyyttä, se pitää kiinni arjessa ja tarjoaa pakokeinon korona-asioista.

Eräs vastaaja kiteytti asian näin: ”Radio on minulle luotettava kumppani ja seuralainen sekä korona-aikana että sen ulkopuolella. Radio on lähes koko ajan päällä sekä kotona että ulkona liikkuessani. Korona-aikaan saan sieltä hyvin ajankohtaista tietoa, mutta on mukavaa, että sieltä välillä tulee muutakin ohjelmaa”, Nainen, 43 v.

Lisätietoja:  

Stefan Möller, toimitusjohtaja, RadioMedia, 0400 508 877, stefan.moller@radiomedia.fi