NRJ kahmi radiopalkintoja

Tapahtumat
14.2.2013

Radio NRJ keräsi mm. Vuoden radion, Vuoden radio-ohjelman ja Vuoden radiojuontajan palkinnot keskiviikkoiltana pidetyssä radio- ja musiikkialan parhaimmiston palkitsevassa RadioGaalassa. Suomalaiset valitsivat vuoden kotimaiseksi radiobiisiksi JVG:n ja Raappanan Kran Turismon. Vuoden kotimaisen artistin tunnustuksen sai radiokanavilta Jesse Kaikuranta.

Ennätykselliset 55 393 suomalaista antoi äänensä vuoden 2012 parhaimmille suorituksille: yleisöäänten perusteella palkittiin Vuoden radio-ohjelma, Vuoden radiojuontaja ja Vuoden kotimainen radiobiisi. Yleisön lisäksi RadioAwards-voittajia olivat valitsemassa radiokanavat ja asiantuntijatuomaristo.
Radio NRJ vei illan pääpotin: suomalaiset äänestivät Vuoden radiojuontajaksi NRJ:n iltapäivän energisen juontajan Tuija Pehkosen. Pehkonen valittiin viime vuonna Vuoden radiotulokkaaksi. Vuoden radio-ohjelmaksi valittiin Anssi Honkasen ja Renne Korppilan luotsaama NRJ:n Aamupojat. NRJ:n Marcus Sjöström sai asiantuntijatuomaristolta Vuoden musiikkipäällikön tunnustuksen ja Vuoden verkkototeutukseksi valittiin NRJ:n ja Rajala Pro Shopin valokuvakilpailu. Kaiken tämän kruunasi NRJ:n vastaanottama Vuoden radion tavoiteltu palkinto.

– Radio NRJ:n kuuntelijalukujen kasvu pyörii jo omassa sarjassaan! Kanava tekee pitkäjänteistä, järjestelmällistä työtä ja sillä on vahva oma positio. NRJ kouluttaa ja kasvattaa uusia tekijöitä radioalalle pitäen näin yllä radion tulevaisuutta, toteaa tuomariston puheenjohtaja Tomi Hilvo Management Events Oy:stä.

Radio NRJ onnistui vuonna 2012 kasvattamaan kuuntelijalukujaan ja liikevaihtoaan reippaasti. Kanava on investoinut kuulumiseen ja näkymiseen siellä, missä sen kohderyhmä on – osoittaen, että radion on oltava läsnä kaikilla alustoilla.

– Vuoden radio palkintokategorian voitto kuuluu koko Radio NRJ:n ammattitaitoiselle henkilökunnalle. Kaksinumeroiset kehitysluvut niin kuuntelijaluvuissa kuin mainosmyynnissäkin vuonna 2012 on huikea suoritus tilanteessa, jossa media pirstaloituu ja koko mediakenttä kilpailee kuluttajan huomiosta ja ajankäytöstä. Radio NRJ:n menestyksen salaisuus on onnistunut selkeän strategian jalkautus läpi organisaation ja sen pitkäjänteinen toteutus arjen toiminnassa, toteaa NRJ Finland Oy:n toimitusjohtaja Antti Pakkala.

Monipuolinen radiotarjonta on ylläpitänyt radion kuuntelun Suomessa korkealla tasolla, viime vuonna radiota kuunneltiin keskimäärin kolme tuntia seitsemän minuuttia päivässä. Olen vakuuttunut, että radiolla on tärkeä rooli kuluttajan arjessa jatkossakin, Pakkala jatkaa.

Vuoden radiojuontajaksi yleisöäänestyksessä valitulle Tuija Pehkoselle tunnustus oli todella iloinen yllätys. 

– Olen niin onnellinen, että halkean! NRJ:n iltapäivällä on maailman parhaat kuuntelijat, hehkuttaa Pehkonen.

Vuoden kotimaiseksi radiobiisiksi valittiin yleisöäänestyksessä JVG:n ja Raappanan letkeä kesäreggae Kran Turismo.

– Olemme tosi kiitollisia äänestäjillemme! Palkintomme on osoitus siitä, kuinka radio voi viedä musaa eteenpäin. Radio myös tarjoaa kuuntelijoille uusia vaihtoehtoja, sanovat JVG:n Ville Galle ja Jare Brand.

Vuoden kotimaisen artistin palkinnon pokkasi tähtitaivaalle The Voice of Finland -kilpailun myötä ilmiömäisesti noussut Jesse Kaikuranta.

– Tämä on aivan mieletön tunnustus minulle! Uskon, että olen päässyt suomalaisten sydämiin sanoituksilla, joihin voi samaistua ja joilla voi olla monta tulkintaa.

Kaikki RadioGaalassa Suvilahden Kattilahallissa keskiviikkona 13. helmikuuta palkitut RadioAwards-voittajat löytyvät osoitteesta www.radiogaala.fi

RadioGaalan järjestää yksityisen radioalan kattojärjestö RadioMedia ry. RadioGaalan televisiointi nähdään Nelosella lauantaina 16.2.2013 klo 19. RadioGaalan yhteistyökumppaneina toimivat Digita, Gramex ja Fintoto.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Stefan Möller, RadioMedia, stefan.moller@radiomedia.fi, p. 0400 508 877