Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia palkitsi maaliskuun Kuukauden radiobiisi -palkinnolla Elastisen Epäröimättä hetkeekään feat. Jenni Vartiainen.

Tammikuun 2020 lopulla julkaistu Epäröimättä hetkeekään nousi reilussa kuukaudessa radioiden suosikkibiisiksi, sillä biisi tavoitti kaikkien suomalaisten radioiden kautta maaliskuussa 33,1 miljoonaa ihmistä. Kyseinen biisi oli jo helmikuussa kolmanneksi tavoittavin biisi radioissa.

Epäröimättä hetkeekään on Elastisen ja Jenni Vartiaisen ensimmäinen yhteiskappale. Sävellys sai alkunsa idyllisessä Kemiönsaaressa ja sen isosta tuotannosta vastaavat Jukka Immonen ja Antti Riihimäki.

Tammi- ja helmikuussa Kuukauden radiobiisiksi palkittu BEHMin Hei Rakas jäi maaliskuussa nippa nappa kannoille tavoittaen 32,8 miljoonaa suomalaista. Kolmanneksi eniten suomalaisia tavoitti The Weekndin Blinding Lights (26,0 miljoonaa).

RadioMedia myöntää Kuukauden radiobiisi -palkinnon kuukausittain eniten suomalaisia tavoittaneelle radiokappaleelle. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 alussa. Soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kuukausidataan kattaen kaikki suomalaiset radiokanavat.