Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedia palkitsi tänään Sami Tenkasen ja YLE Puheen Kultainen mikrofoni -palkinnolla.

Yle Puheella pyöri syystalvella 10-osainen ohjelmasarja kaupallisen radion 30-vuotistaipaleesta. Kyseessä oli Nelonen Median radiojohtajana työskentelevän Sami Tenkasen ideoima ja toimittama ohjelmasarja, jossa seurattiin kuinka 80-luvulla puuhastelusta alkanut radiotoiminta kehittyi merkittäväksi kaupalliseksi bisnekseksi.

- Vuosi sitten Ylen radiopäällikkö Marja Keskitalo kertoi Ylen tekevän kyseisen ohjelmasarjan lahjaksi 30-vuotiaalle kaupalliselle radiolle. Hienoa että kaupallisessa radiossa merkittävässä roolissa työskentelevän Tenkasen idea hyväksyttiin ja toteutettiin Ylellä. Lämpimät onnittelut Tenkaselle ja Ylelle, iloitsee RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller.

Kultainen mikrofoni jaettiin Finnpanelin järjestämässä radiovuositilaisuudessa tänään 4. helmikuuta.  Palkinnon vastaanottivat Sami Tenkanen sekä Ylen puolesta Marja Keskitalo.

- Palkinto lämmittää aivan erityisesti. Upeaa että Suomessa Yleisradio ja kaupallinen radio kykenevät toimimaan yhdessä, sanoo Keskitalo.

- Tämä tunnustus tuli todella yllätyksenä. Minulle jo ehdotettiin, että tehdään vastapalvelukseksi vastaavanlainen sarja tänä vuonna 90 vuotta täyttävästä Ylestä jollekin Nelonen Median radiokanavalle. Mutta harkitaan tätä nyt vielä, nauraa Tenkanen.

Kultainen mikrofoni jaetaan tunnustukseksi merkittävästä teosta kaupallisen radion parissa. Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet ääninäyttelijä Veikko Honkanen, näyttelijä Aake Kalliala,  poprock-yhtye Eppu Normaali sekä radiotoimittaja Jussi Häkkilä.