Kaupallinen radio teki jälleen ennätystuloksen

Kaupallisen radion mainosmyynti oli vuonna 2015 historiansa suurinta. Kyseessä on jo toinen perättäinen ennätystulos viime vuonna 30-vuotta täyttäneille kaupallisille radiokanaville. Pitkän toimilupakauden investoinnit ja vahvat kanava- ja henkilöbrändit toivat alalle odotettua nostetta.

Kaupallinen radio voi elää ja voi hyvin. Muun media-alan vaikeudet eivät ole näkyneet radioiden myynti- ja kuuntelutuloksissa. Päättyneen vuoden aikana saatiin useasti viitettä tulevasta myyntiennätyksestä. Tänään julkistettu TNS Gallupin tutkimus vahvisti odotukset. Radiomainonta kasvoi vuoden takaisesta tuloksesta 3,1 %. Kun kanavien kokonaismyynti viime vuonna oli yli 59,4 miljoonaa euroa, nousi kasvuosuus yli 2 miljoonaan euroon. Kaikkien medioiden yhteenlasketun mainoskakun kokonaisarvo pieneni 2,1%, mutta radion osuus nousi siitä 5,1%:iin. Radion osuus merkkimainonnasta on 7%.

Kahden perättäisen ennätysvuoden saavuttaminen ei RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möllerin mukaan ollut yllätys. Yksi merkittävistä onnistumisen vaikuttajista on Möllerin mukaan ollut historian toistaiseksi pisin toimilupakausi.

– Nyt käynnissä olevat kahdeksan vuoden toimiluvat ovat tuoneet alan tekemiseen kaivattua varmuutta ja pitkäjänteisyyttä. Pitkä lupa-aika on antanut kanaville rohkeutta investointien tekemiseen sekä aikaa rakentaa vahvoja brändejä, Möller toteaa.

Aikana jolloin jokainen mainoseuro on tiukassa, on radio onnistunut nostamaan omaa osuuttaan mainoskakussa. Möller kuitenkin muistuttaa, ettei tulos ole tullut ilmaiseksi, vaan radio on joutunut vuosia todistamaan tehokkuuttaan.

– Ei tällä alalla ole koskaan ollut helppoa päivää, mutta olemme aina osanneet jalkautua asiakkaan luokse. Mainonnan lisäarvoa haetaan interaktiivisuudesta ja kuuntelijoita sitouttavista ratkaisuista. Radioalalle kaikki toimintojen kaupallistaminen on ollut aina luonnollista toimintaa.

Myynnin lisäksi radion kuunteluosuudet ovat kasvussa. Finnpanelin radiotutkimuksen mukaan kaupallinen radio ohitti viime kesänä usean vuoden jälkeen Yleisradion. Osuuksien johtopaikan vaihtumisen jälkeen on kaupallinen radion jatkanut hyvää tulosta koko syksyn. Radiokuuntelun kokonaisvuosiraportti julkaistaan helmikuussa.

Lisätietoja: RadioMedia ry, toimitusjohtaja Stefan Möller p. 0400 50 88 77,  stefan.moller@radiomedia.fi

Lähteet:
TNS Gallup ja Finnpanel Oy, KRT (kansallinen radiotutkimus)

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat. Vuosi 2015 oli kaupallisen radion kaikkien aikojen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 3,1,% ja radiomainontaa ostettiin 59,4 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: www.radiomedia.fi