Kaupallinen radio teki hattutempun tuplana – Myynti ja kuulijamäärät kasvoivat kolmatta vuotta perättäin

Tuoreiden Kantar TNS:n ja Finnpanelin* mainonnan myyntiä ja radion kuuntelua mittaavien tutkimusten mukaan kaupallinen radio kasvoi jo kolmatta vuotta perättäin. Hattutemppu ennätystuloksin saavutettiin niin kuuntelijamäärissä kuin mainosmyynnissä mitattuna. RadioMedia uskoo vahvasti, että kaupallisen radion kasvu jatkuu tänäkin vuonna.

Kaupallinen radio jatkaa ennätyksien takomista jo kolmatta vuotta perättäin. Uudet ennätystulokset saavutettiin tällä kertaa kahdella rintamalla, kun sekä mainonnan myynti että kuuntelijaluvut nousivat. Eilen TNS Gallupin julkistama vuoden 2016 mainonnan lukuja selvittävä tutkimus vahvisti, että radiomainonta kasvoi vuoden takaisesta tuloksesta 2,9 %. Kanavien kokonaismyynti nousi yli 61 miljoonaan euroon.

Myyntilukujen lisäksi kaupallisen radion kuuntelijaluvut jatkavat edelleen kasvuaan. Tuoreen Finnpanelin kansallisen radiotutkimuksen perusteella kaupallinen radio tavoittaa viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Viikkotasolla 76 % väestöstä kuuntelee kaupallista radiota. Vastaavasti Ylen radiot tavoittavat yhteensä 56 % väestöstä viikoittain.

RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller iloitsee kaupallisen radion menestyksen jatkumisesta, mutta muistuttaa, ettei laakereille sovi jäädä lepäämään.

”Radio on aktiivisesti kehittyvä ala ja olemme kasvaneet siihen, ettei mikään tule ilmaiseksi, vaan uusia polkuja on tallattava rohkeasti. Radioasemat ovat onnistuneet tavoittamaan uusia yleisöjä ja uudet yhteistyömuodot taas kehittäneet radioita markkinointiviestintävälineenä, ” Möller toteaa.

Radion menestyksen salaisuus löytyy Möllerin mukaan myös siitä, että alalla on aina ymmärretty, että maailma pyörii kuluttajavetoisesti. ”On oltava kaikkialla siellä missä kuuntelijat ovat ja käytettävä luovuutta löytääkseen kaikki toimivimmat ratkaisut kuuntelijoiden ja asiakkaiden tarpeisiin.”

Arvioitaessa alkanutta vuotta väläyttelee mainosmyynti printtimediaa lukuun ottamatta yleisesti elpymisen merkkejä. Medioiden kulutus sitä vastoin elää murroskauttaan monella tasolla. Möller näkee kuitenkin kaupallisen radion tulevaisuuden valoisana.

”Musiikin suoratoistopalvelut eivät ole radiolle uhka. Tutkimusten mukaan radio on edelleen suosituin. Suomalaisen keskiverto päivittäinen audiokuuntelu on kolme ja puoli tuntia, josta 86 % on radion kuuntelua. Jopa nuoremmissa ikäryhmissä (15–24-vuotiaat) yli puolet kuuntelusta on edelleen radiosta.
En näe syytä, miksi mainonnan tai kuuntelun kasvu tyrehtyisi kuluvan vuoden aikana,” Möller arvioi.

Lähteet: Kantar TNS mainosvuosi 2016 ja Finnpanel Oy, Kansallinen Radiotutkimus, vuosiraportti 2016

Lisätietoja: RadioMedia ry, toimitusjohtaja Stefan Möller p. 0400 50 88 77,  stefan.moller@radiomedia.fi

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat. Vuosi 2016 oli kaupalliselle radiolle kolmas perättäinen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 2,9% ja radiomainontaa ostettiin 61,2 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: www.radiomedia.fi