Kaiku-kilpailun shortlistalla ehdokkaat viime vuoden parhaiksi radiomainoksiksi

Tapahtumat
17.3.2020

Suomen merkittävin radiomainoskilpailu Kaiku on tänään edennyt shortlistavaiheeseen. Kilpailun jokaiseen seitsemään kategoriaan nimettiin kolme työtä, jotka erottuivat edukseen. RadioMedia ry:n järjestämään, kaupallisen radion 35v-juhlavuoden Kaiku-kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 139 työtä. Voittajat julkistetaan RadioGaala 2020 -tapahtumassa. 

Kaupallisen radion mainosmyynnin kuusi vuotta peräkkäin jatkunut kasvu näkyy myös Kaiku-kilpailun töissä: laadultaan hyvätasoisia radiomainoksia ja mainossarjoja ilmoitettiin kiitettävän paljon kaikkiin kategorioihin.  

”Taas näki, että Kaiku-kilpailussa on mahtavan erilaisia töitä kolmen sekunnin lausahduksista kahden minuutin biiseihin”, kommentoi kilpailun päätuomari, luova johtaja Erkko Mannila, Miltton Creativesta. ”Pinon päällimmäiseksi menivät ne, jotka erottuivat ideallaan, käsikirjoituksellaan tai oivalluksellaan. Ja se, joka löytää tähän vielä erinomaisen toteutuksen niin a vot! Kisa kuin kisa, voittajat erottautuvat aina yhdellä asialla: kunnianhimolla.”

Seitsemän kategorian voittajien lisäksi RadioGaalassa palkitaan kilpailun Grand Prix, Vuoden tuotantoyhtiö, Vuoden mainostoimisto ja Vuoden mediatoimisto.
 

Vuoden 2019 Kaiku-radiomainoskilpailun tuomaristo: 

Päätuomari: Erkko Mannila, creative director, Miltton Creative 
Netti Genberg, creative, N2 
Juuso Helander, senior creative, Wörks 
Renny Järvinen, head of sound production, Nelonen Media 
Annukka Puttonen, creative director, McCann Helsinki
Olli-Eemeli Hongisto, creative copywriter, SEK 
Jenni Kanerva, senior copywriter, Sherpa 
Kaija Rossi, client group director, BOB the Robot
Martta Kallio, senior copywriter, TBWA\Helsinki 
Mikko Vartiainen, strategi, Redland 
Kim Wirtanen, CEO, Kiwi Sounds & sound producer, Bauer Media
Erkka Jaakkola, commercial director, Bauer Media 
Kasper Kahila, head of radio, Sanoma Media Finland 
 

Shortlistoille valikoituivat seuraavat työt:  

Yhteiskunnallinen:
Kun ajat, aja, Liikenneturva
Todista ikäsi, Alko 
Yksin, Pelastusarmeija

Paikallinen:
Sexhibition 2019, Sexhibition
Stadin kadut kertovat, Taksi Helsinki
Vaeltajankauppa lätkämatsit, Vaeltajankauppa/Integr Holding Oy 

Musa & jingle:
Juhla Mokka Tekijöiden kahvi, myös seuraavat 90 vuotta, Paulig 
Minä soitan Helenille, Helen
S-Pankin Laina, S-pankki 

Tuotteet:
Hei Liisa, Lumo-kodit /  Kojamo Oy
Mahtuu joka rakoon, Kaalimato.com
Vaihtokauppa / Lidlin luomukaurasydän, Lidl Suomi 

Palvelut:
Moi, Moi Mobiili
Stadin kadut kertovat, Taksi Helsinki
Turvattomuudesta turvaan, Taksi Helsinki 

Yrityskuva: 
Hei Liisa, Lumo-kodit / Kojamo Oy
Juhla Mokka Tekijöiden kahvi, myös seuraavat 90 vuotta, Paulig 
Turvattomuudesta turvaan, Taksi Helsinki

Teho: 
Hei Liisa, Lumo-kodit / Kojamo Oy
Verkkokauppa.comin Black Friday 2018, Verkkokauppa.com 
Yksi kumppani riittää – Telianovela, Telia 

Voit kuunnella Kaikun shortlistan työt osoitteesta https://www.kaikukilpailu.fi

Lisätiedot:

Stefan Möller, Toimitusjohtaja, RadioMedia ry , stefan.moller@radiomedia.fi, 0400 508 877 

Inka Luomanmäki, Projektipäällikkö, RadioMedia ry,  inka.luomanmaki@radiomedia.fi, 040 1657010