Kaupallisten radioiden kattojärjestö RadioMedian jakama Kuukauden radiobiisi -palkinto myönnettiin Erinin Yhtenä sunnuntaina -kappaleelle syyskuussa.

RadioMedia palkitsee kuukausittain Kuukauden radiobiisiksi radioiden kautta eniten suomalaisia tavoittaneen kappaleen. Syyskuussa Kuukauden radiobiisi -palkinto myönnettiin Erinin Yhtenä sunnuntaina -kappaleelle, joka tavoitti syyskuun aikana 28,5 miljoonaa ihmistä.

 
Neljän vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia
 
Erinin esittämä, säveltämä ja sanoittama kappale julkaistiin toukokuussa 2020. Biisi sai alkunsa, kun paine julkaista jotain pitkän, neljän vuoden tauon jälkeen kasvoi tarpeeksi suureksi.
 
"Vietin päiviä ja viikkoja työhuoneella vaan muistellen kuka minä oikein olenkaan ja mitä fiiliksiä haluan ihmisille antaa. Kuuntelin paljon musaa, lauloin yksinäni karaokea, fiilistelin kaikkea ja annoin tunteiden lentää. Kappale kertookin oikeastaan siitä, oikeudesta tuntea asioita ilman syyllisyyttä tai huolta seurauksista", kertoo Erin.
 
Suomalaiset ovat ottaneet lämpimästi vastaan Erinin uuden biisin. Biisi on soinut loppukeväästä lähtien radioissa ja se palkittiin nyt ensimmäistä kertaa Kuukauden radiobiisinä.
 
”Fiilis on luonnollisesti mitä mahtavin. Luulen, että koronakevään jälkeen ihmisillä on ollut suuri tarve vaan antaa mennä ja Yhtenä sunnuntaina -kappale antaa ihmisille hetkeksi luvan tuntea ja olla kaikkea sitä. Biisintekijänä ja biisin esittäjänä paras palkinto on, että ihmiset kokevat biisin omakseen ja projisoivat siihen omia juttujaan ja tarinoitaan. En jaksa odottaa, että pääsen ihmisille tätä laulamaan. Siihen asti onneksi on radio”.
 

Kotimaiset kärjessä
 
Kotimaisten artistien biisit ovat hallinneet kesästä lähtien soitetuimpien biisien kärkeä radioissa. Syyskuussa Erinin jälkeen toiseksi eniten suomalaisia tavoitti Anna Puun ja Olavi Uusivirran biisi 2020 ja kolmanneksi eniten Kuukauden radiobiisinä peräti kuusi kertaa palkittu Elastinen feat Jenni Vartiainen Epäröimättä hetkeekään.
 
Syyskuun Kuukauden radiobiisi TOP3
1. Erin - Yhtenä sunnuntaina: tavoittavuus 28,5 miljoonaa
2. Anna Puu ja Olavi Uusivirta - 2020: tavoittavuus 25,7 miljoonaa
3. Elastinen feat Jenni Vartiainen - Epäröimättä hetkeekään: tavoittavuus 23,8 miljoonaa
 
Kuukauden radiobiisi jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 alussa. Soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kuukausidataan kattaen kaikki suomalaiset radiokanavat.

Kuukauden radiobiisi -palkinnonsaajat: https://www.radiomedia.fi/kuukauden-radiobiisi