Elastisen Epäröimättä hetkeekään -kappale teki radiohistoriaa

Radiossa on kuultu Elastisen (feat. Jenni Vartiainen) Epäröimättä hetkeekään -kappaletta runsaasti tänä vuonna. Kappale voitti RadioMedian myöntämän Kuukauden radiobiisi -palkinnon elokuussa jo kuudennen kerran peräkkäin ja päihitti samalla Lauri Tähkän Palavaa vettä -kappaleen aikaisemman viikkokuunteluennätyksen.

Epäröimättä hetkeekään on tänä vuonna ollut radioiden viikkotilastojen kuunnelluin kappale yhteensä 21 kertaa, joista 18 viikkoa yhtäjaksoisesti viikkoon 29 asti. Kappale oli edelleen viime viikon soitetuin kappale.

”Tiesin jo biisiä tehdessä, että nyt käsissämme on jotain suurta”, Elastinen kommentoi. ”Olen kuitenkin täysin häkeltynyt tämän biisin saavuttamasta mittakaavasta. Se yhdisti radiokentän ja ylitti kaikki ennätykset!”

Aikaisemmin Kuukauden radiobiisi -ennätystä piti hallussaan neljällä peräkkäisellä palkinnolla Lauri Tähkä kappaleellaan Palavaa Vettä. Kappale piti myös radioiden viikkotilastoissa kärkipaikkaa 14 viikkoa peräjälkeen.
 

Kotimaiset biisit suosiossa

Kuukauden radiobiisi -listauksen kärkisijat ovat tiiviisti kotimaisten artistien hallussa. Elokuun tavoittavimpien kappaleiden kolmen kärki oli:

Elastinen feat. Jenni Vartiainen – Epäröimättä hetkeekään (tavoittavuus: 29,9 milj.)
Anna Puu ja Olavi Uusivirta – 2020 (tavoittavuus: 28,7 milj.)
Arttu Wiskari feat. Leavings-orkesteri – Tässäkö tää oli (tavoittavuus: 26,1 milj.)

RadioMedia myöntää kuukausittain Kuukauden radiobiisi -palkinnon kyseisen kuukauden aikana eniten suomalaisia tavoittaneelle radiokappaleelle. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 alussa. Soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kuukausidataan kaikilta suomalaisilta radiokanavilta. Viikkokuuntelutilastot perustuvat myös Radiomonitorin keräämään dataan.

Epäröimättä hetkeekään -kappaleen tekijäkaartiin kuuluvat Kimmo Laiho, Jukka ImmonenAntti RiihimäkiKaisa Korhonen ja sen on julkaissut Kaiku Entertainment.

Kuukauden radiobiisi -palkinnonsaajat >>

 
Lisätietoa:
Inka Luomanmäki, projektipäällikkö, 0401657010

RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan ja Kaiku-radiomainoskilpailun. Vuosi 2019 oli radiomainonnan kuudes perättäinen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 6,1% ja radiomainontaa ostettiin 69,74 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista.