Äänimainonnan työpaja Ralph Van Dijkin johdolla tihkui luovuutta

Ryhmä suomalaisia äänimainonnan suunnittelijoita sai elokuun lopulla nauttia harvinaislaatuisesta tilaisuudesta imeä kädestä pitäen vaikutteita yhdeltä maailman palkituimmista äänimainonnan tekijöistä. RadioMedian järjestämän The sound of radical thinking -työpajan vetäjäksi kutsuttu, australialaisen Eardrum-yhtiön perustaja ja Cannesissa päätuomarinakin toiminut Ralph Van Dijk jakoi osaamistaan workshopissa Helsingin Kaapelitehtaalla.

Ralph Van Dijk kutsuttiin kovatasoisen työpajan vetäjäksi, koska häntä pidetään yhtenä maailman parhaista alan tekijöistä ja hän on ollut monena vuotena   

Radio Days Europe -tapahtuman suosituimpia puhujia. Ralphin yhtiö Eardrum on voittanut eniten alan palkintoja maailmassa ja on harvinaisia Yhdysvaltojen ulkopuolisia yhtiöitä, joilla on asiakkaina Procter & Gamblen tasoisia kansainvälisiä brändejä. Odotukset päivälle olivat siis korkealla.
 

Briefistä ideointiin ja studioon

Ralphin suunnittelemassa, suomalaiseen ympäristöön muokatussa briefissä osallistujia pyydettiin valitsemaan konkreettinen case sekä ”thought starter” eli tekemistä ohjaava punainen lanka, joita olivat esimerkiksi ”the entire ad break must be performed live”, ”your ad must feature a dwarf” tai ”only use 5 words (+ product name) in entire ad”. Käsikirjoitusten kirjoittamisen lisäksi Ralph opasti osallistujille ääninäyttelijöiden ohjausta.

Briefin pohjalta syntyi 16 luovaa yhdistelmää, joita käsiteltiin ja joista seitsemän toteutettiin varsinaisiksi mainoksiksi Miracle Soundin studiossa. Luovien ideoiden studiototeutukseen saatiin hienot ääninäyttelijät Antti VirmavirtaOona AirolaJarkko Saariluoma ja Noora Peltokukka, jotka herättivät ideat henkiin vaikkakin aikaa studiossa oli vain 20 minuuttia työtä kohden. Kiitos näyttelijöille hienoista soundeista ja Miracle Soundille spottien tuotannosta!
 

”Lisää näitä”

Palautteiden perusteella työpaja onnistui erinomaisesti ja osallistujat saivat paljon uusia ideoita ja inspiraatiota audiomainontaan. Lähes kaikki sanoivat voivansa hyödyntää uusia ajatuksia konkreettisesti työssään. Ralphia luonnehdittiin huikeaksi nyanssien ymmärtäjäksi, joka pystyi löytämään jokaisesta ideasta hyvää ja kehitettävää. Hän pystyi antamaan paljon kehitysideoita myös studiossa vaikka ei suomenkieltä ymmärräkään.

RadioMedia on järjestänyt äänimainonnan koulutuksia ja workshoppeja ennenkin, ja näitä pyritään toteuttamaan jatkossa entistä enemmän. Tämän työpajan palautteet myös ohjaavat luontevasti tähän suuntaan: kysymykseen miten työpajoja voisi kehittää erään osallistujan vastaus oli ”järjestämällä näitä lisää”. Muita palautteita olivat mm. ”ISO SYDÄN EMOJI” sekä ”Love it even more!”. Toki palautteissa tuli myös aitoja kehitysideoita, joissa toivottiin muun muassa pienempiä ryhmäkokoja.  Nämä otetaan huomioon jatkoa suunniteltaessa.

Suurkiitos kaikille osallistujille, nähdään seuraavassa workshopissa!