Mainonnan säännöt

Radiomainonnan lähtökohtana on kuulijoiden oikeus tietää, onko kyse mainonnasta vai ohjelmasisällöstä. Mainostaja tulee aina mainita. Radiossa mainokset erotetaan ohjelmista katkotunnisteilla.

Radiomainonta ei saa olla ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen yhteiskunnallisten arvojen kanssa. Mainonta ei saa loukata kenenkään ihmisarvoa, uskonnollista tai poliittista vakaumusta. Niin sukupuoleen, etniseen alkuperään, terveydentilaan, kuin seksuaaliseen suuntautumiseenkin perustuva syrjintä on torjuttava. Mainoksessa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja eikä jättää kertomatta tuotteeseen liittyviä olennaisia tietoja. Mainonnan tarkoituksena on antaa kuuntelijoille totuudenmukaista tietoa.

Radiossa noudatetaan mainonnan hyvää tapaa, jota ohjaavat kuluttajansuojalain lisäksi muun muassa Kansainvälisen Kauppakamarin markkinointisäännöt ja Mainonnan eettisen neuvoston hyvää markkinointitapaa koskevat periaatteet.

 

Alkoholimainonta

Väkevän eli yli 22 prosenttisen alkoholijuoman mainonta on radiossa kuten lähes tulkoon kaikkialla muuallakin kielletty. Alkoholilain mukaan miedon alkoholijuoman mainonta on kiellettyä radiossa klo 7-22. Alkoholimainonnan aikarajat eivät sen sijaan päde podcasteihin ja catch-uppeihin.

 

Lapsille sopimaton mainonta

Lapsille sopimaton mainonta, johon katsotaan aikuisviihde- sekä erotiikkamainokset, voidaan lähettää vasta kello 21 jälkeen. Mainos voidaan lähettää ennen klo 21 vain silloin, kun mainos ei ole lapsille sopimaton; lapsi ei ymmärrä, mitä mainoksessa mainostetaan; mainoksessa ei ohjata suoraan lapsille sopimattomalle nettisivulle; mainos ei ole luonteeltaan sellainen, joka kiinnostaa lapsia tai lapset kiinnittävät siihen erityistä huomiota; tai mainoksen äänet eivät ole seksuaalisesti värittyneitä.

 

Lääkemainonta

Radiossa saa mainostaa itsehoitolääkkeitä. Sen sijaan esimerkiksi reseptilääkkeitä ei saa mainostaa, sillä niiden markkinointi on sallittua ainoastaan terveydenalan ammattilaisille.

 

Tupakan mainostaminen

Tupakkatuotteita tai tupakkatuotteita jäljitteleviä tuotteita, kuten sähkötupakkaa, ei saa mainostaa lainkaan radiossa.