Sain tehtäväkseni kirjoittaa miten olen nähnyt ja kokenut toimialan kehityksen vuosien saatossa. Olen kirjannut tapahtumat kuten ne muistan ja miten ne omasta mielestäni ovat menneet. Näkökulma on siis useissa kohdin hyvin subjektiivinen. Lähteinä olen käyttänyt oman muistini ja arkistojeni lisäksi Turun Sanomien, Salon Seudun Sanomien, Helsingin Sanomien ja Kauppalehden artikkeleita sekä Pentti Kemppaisen kirjaa Kuuluu kaikille! – Kaupallisen radion historia Suomessa (Into Kustannus 2015). 

Joulukuussa 2019, Harri Moisio.

Harri Moisio radion maailmassa, osa 4: 

Lue tai kuuntele nelososa podcast-versiona:

Syksy 2000 – ohjelmapäälliköksi  

Varsin pian kevään kiekkomestaruusjuhlien jälkeen Auran Aaltojen toimitusjohtaja vaihtui. Uusi toimitusjohtaja päätti, että radioon tulee nimetä taas ohjelmapäällikkö. Auran Aallot oli liittynyt syksyllä 1999 Radio Plus -ketjuun ja tuolloin katsottiin, että varsinaista ohjelmapäällikköä ei enää erikseen tarvita. Toimitusjohtaja oli ottanut itselleen ns. päätoimittajan vastuun, mutta ohjelmalliset linjaukset tehtiin ketjun pääkallopaikalla Helsingissä.

Kiinnostustani tehtävään kysyttiin. Vaikea oli vastata ei, semminkin, kun itselleni oli tulossa perheenlisäystä. Vakituinen työ säännöllisellä kuukausipalkalla helpottaisi elämää kummasti, sillä olin kuullut, että lapset maksavat, eikä tuottoa investoinnille olisi odotettavissa ainakaan vielä lähivuosina.

Johdettavakseni sain kahden radion toimitukset. Auran Aaltojen sisarkanava oli saanut nimekseen Radio Majakka ja se keskittyi edelleen kotimaisen iskelmämusiikin soittamiseen, aivan kuten jo Kesäradio oli tehnyt.  

Maailma oli kovasti muuttunut niistä päivistä, kun ensimmäisiä kertoja Auran Aaltojen toimitukseen olin astellut noin seitsemän vuotta aiemmin. Nyt radioita oli kaksi ja toimituksellista vakituista henkilökuntaa itseni lisäksi oli kuusi ihmistä. Suurin piirtein samansuuruinen joukko löytyi radioiden avustajakunnasta.  

Vuonna 1993 oli minulle taivasteltu toimituksen pientä kokoa, jolloin yhtä radiota teki siis pienempi joukko ihmisiä kuin nyt kahta asemaa. Valtakunnalliset kaupalliset kanavat olivat tulleet markkinoille 90-luvun puolivälissä ja olivat luonnollisesti ottaneet kuulijoista oman osansa ja osansa myös mainosmarkoista.  

Valtakunnallista mainosrahaa oli paikallisen aseman enää vaikea saada, sillä sille rahalle oli tarjolla jo koko maan kattavia radiokanavia. Samaan aikaan monella vähittäiskaupan sektorilla – kodinkonekaupassa erityisesti – tapahtui Varsinais-Suomessa merkittäviä ketjuuntumisia ja yrityskauppoja, joiden jälkeen olo oli kuin joku olisi vienyt paikallisradiomme taskusta rahaa pois.

Päätöksenteko mainosmarkoista ei enää kaupan toteuduttua ollutkaan Turun seudulla, vaan Helsingissä, jonne alkoi olla maakunnan radiosatraappien vaikea saada edes audienssia, mainossopimuksista puhumattakaan. Kuuluin Auran Aalloilla radion viisihenkiseen johtoryhmään ja tätä ongelmaa pohdittiin usein. Löytyisikö keinoa, jolla käännämme mediatoimistojen päättäjien päät kohti Turkua. Mitä nämä mediatoimistot ylipäätään ovat? Tunnemmeko niistä ketään? Kuka tuntee edes jonkun?

Paluuta ei siihen aikaan enää tuntunut olevan, kun merkittävä osa paikallisradion myynnistä tuli RadioBookingin myymänä Helsingistä, ikään kuin automaationa. Muistelen, että parhaimmillaan Auran Aaltojen liikevaihto oli ollut noin 16 miljoonaa markkaa joskus 1980-90-lukujen vaihteessa. Vuoden 2001 budjettiin, jota minä sain jo olla tekemässä, arvioitiin myynniksi 8 miljoonaa markkaa. Tätäkin summaa pidettiin hyvin optimistisena, mutta silti suhteellisen realistisena.  

Oma lukunsa oli edellä mainittu Radio Plus -ketju, johon Auran Aallotkin oli siis liittynyt. Ketjun tavoitteena oli rakentaa sähköisen viestinnän kansallinen merkkituote, kuten Pentti Kemppaisen toimittamassa kaupallisen radion historiaa Suomessa luotaavassa Kuuluu kaikille! -kirjassa todetaan. Tarkoitus oli luoda vaihtoehto muille valtakunnan kanaville yhdistämällä paikalliset voimat ja valtakunnallinen tehokkuus.

Minä käsitin sen niin, että tavoite oli saada takaisin ainakin osa siitä mainosrahasta, joka oli paikallisilta asemilta jäänyt saamatta valtakunnanradioiden tultua markkinoille. Eri vaiheissa ketjuun kuului parikymmentä radioasemaa.

Ketjuuntumisen myötä Auran Aaltojenkin nimi oli hetken aikaa virallisesti Radio Plus Auran Aallot. Melkoinen nimihimmeli, johon oli vaikea tottua. Ketjusta tuli myös sellainen ohje, että kaikkien juontojen piti alkaa sanoilla ´Radio Plus.´ Kyllä minäkin sitä yritin:

Radio Plus, Turun kaupunginjohtaja Armas Lahoniityn mielestä Hirvensalon laskettelukeskuksen kaavoittamista asuinrakentamiseen olisi syytä harkita

Radio Plus, TPS lähtee huomiseen peliin Tapparaa vastaan ilman loukkaantunutta hyökkääjäänsä Esa Keskistä. Asian vahvistaa TPS:n valmennusjohdosta Hannu Virta. Hantan mietteitä Radio Plus Auran Aalloilla lisää Madonnan jälkeen.  

Radio Plus, siinä Madonna, nyt Hannu Virta

Omasta mielestäni en oppinut millään olemaan luonteva radiojuontaja muuttuneessa maailmassa. Urheilua seuraavana aloin ymmärtää, miltä mahtoi tuntua mäkihyppääjästä, joka housut kintuissa yhtenä aamuna yllätetään V-tyylillä. Vanhalla tyylillä tämä on menestynyt ihan mukavasti, mutta uuden hyppytyylin tehdessä esiinmarssin, ei vanhalla tyylillä enää pärjääkään, eikä vanha stara V-tyyliä enää opi.

Olin toki kuunnellut markkinoille tulleita uusia kanavia ja pannut merkille, että oppimani paikallisradiomainen leppoisa tyyli juontaa ei enää ollutkaan valttia uudessa valtakunnallisessa radiomaisemassa. Kerran olin kuitenkin rohjennut lähettää koenauhan eräälle isolle asemalle, mutta palaute oli, että minulla ei oikein ollut siellä tarvittavaa ”kissisoundia.”

Oikeassa palautteen antajat olivat, ei käy kiistäminen. Minä en mistään soundeista tietänyt mitään. Minä tunsin Turun ja jotkut turkulaiset minut. Sillä olin pärjännyt 1990-luvun paikallisradiossa ihan mukavasti. Onnekseni sain kuitenkin keskittyä lähes täysin jääkiekon selostamiseen. Juontamassa olin vain satunnaisesti.  

Plus-ketjun tarinasta tuli kuitenkin varsin lyhyt. Kun minut ohjelmapäälliköksi elokuun alussa 2000 nimitettiin, lähes ensimmäinen työtehtäväni oli kartoittaa miten Auran Aaltojen toiminta voisi jatkua mahdollisen Plus-ketjusta irtautumisen jälkeen. Minulle kerrottiin, että ketjun lopun alku oli jo käynnissä eikä lopun loppukaan ollut enää kovin kaukana.

Kemppaisen Kuuluu kaikille! -kirjassa todetaan, että ketjun lähetykset lopetettiin tammikuussa 2001, mutta Auran Aallot oli ehtinyt irtautua siitä jo muutamia kuukausia aiemmin.  

Ehdin kuitenkin kerran käydä Helsingissä tapaamassa Plus-ketjun johtajia. Tapaaminen oli ikimuistoinen. Minulle kerrottiin kuinka sensaatiomaisen lyhyessä ajassa ketju oli saavuttanut hurjan suosion alle 35-vuotaiden vähintään ylioppilastutkinnon suorittaneiden naisten keskuudessa. Tämän tietysti paljasti Kansallinen radiotutkimus (KRT).

En ole koskaan kyseenalaistanut tilastoja, enkä kyseenalaistanut niitä silloinkaan, mutta silti mielessäni kävi, että tässä oltiin nyt puolustuskannalla. En voinut välttyä ajatukselta, että he tiesivät saman kuin minä: Auran Aallot jättäisi ketjun kohta ja minulle yritettäisiin vakuuttaa kuinka hölmöä on hypätä laivasta juuri nyt.  

Jotain pientä kritiikkiäkin - muistaakseni erääseen ketjun yhteiseen kuuntelijakilpailuun liittyen annoin - ja vastaukseksi sain: ”Tuosta näkee, että olet vähän pellolta tullut.”  Ja niinhän minä olinkin. Enkä ihan vähän ollutkaan. Juureni ovat vähintään reittä myöden syvällä varsinaissuomalaisessa pellossa ja sinne oli tapaamisen jälkeen enemmän kuin kiire. En ymmärtänyt kieltä mitä minulle puhuttiin. Helsinki näyttäytyi nyt pelottavampana kuin koskaan. Ajatus siitä, että pääsisin taas kohta tekemään aitoa paikallisradiota helpotti kuitenkin oloa kummasti. Sen koin edelleen osaavani. Kyllä se siitä lähtisi toimimaan, vaikka haastavaa tulisikin taatusti olemaan.  

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ketju ei toiminut missään vaiheessa, eikä sitä olisi koskaan pitänyt edes perustaa. Sellainen on turhaa puhetta. Jotainhan piti yrittää ja kauniit sanat radioiden syvemmästä yhteistyöstä laitettiin ketjun perustamisen myötä vihdoin toteen. Ajatushan oli loistava: tuottaa valtakunnallinen brändi, joka palvelisi myös paikallisradiona. Niiden tietojen varassa millä silloiset radiopäättäjät päätöksiään tekivät, ratkaisut olivat perusteltuja. Uskoisin, että itsekin olisin ollut kovasti Auran Aaltoja ketjuttamassa, jos sellaisessa asemassa olisin vaikuttanut.  

Plus-ketjusta minulle jäi lopulta käteen joukko kiiltävälle paperille painettuja miestenlehtiä. Eräs ketjuun kuuluvista radioyrittäjistä toimi myös monen herrainjulkaisun kustantajana ja häneltä henkilökohtaisesti nämä näytekappaleet sain. Harmillisesti ne ovat kuitenkin hävinneet.

Vaikka ohjelmapäällikkönä mitään en itse myynytkään, olin mielelläni mukana asiakaskäynnillä, jos ohjelmapäällikkö mukaan haluttiin. Opin samalla kouriintuntuvasti myyntityön haasteet. Idealistisena ohjelmantekijänä olin siihen saakka kuvitellut, että jos tuote on tarpeeksi kiinnostava ja laadukkaasti tuotettu, se menee kaupaksi kuin kylmä olut kuumalla ilmalla. Näin ei pettymyksekseni ollutkaan, eikä tule koskaan olemaan. Pelkkä laadukas tuote ei riitä, vaan sille täytyy olla myös selkeä tarve, jotta joku viitsisi siihen vaivalla ansaitsemiaan rahojaan laittaa.  

Joskus tuli kehiteltyä myös valmiita - vain sponsoria vailla olevia - konsepteja kuuntelematta asiakasta lainkaan.

Eräänkin kerran menin asiakaskäynnille mukaan mielestäni järisyttävän hyvän ohjelmaidean kanssa. Potentiaalinen asiakas oli Turkuun juuri toimintaansa laajentanut ruotsalaistaustainen elokuvateatteriketju.

Yhden ihmisen aivoriihen tuloksena päädyin seuraavaan: Esitellään Auran Aalloilla joka perjantai joku viikonlopun ensi-iltaleffoista siten, että toimittajamme on sen käynyt jonkun kuulijan kanssa lehdistönäytöksessä etukäteen katsomassa. Leffan jälkeen jutustellaan nauhurille rainan antia läpi teatterikompleksin yhteydessä toimivassa kahvilassa. Tästä saadaan noin 5 minuutin insertti. Sitten musiikkia ja sen jälkeen kerrotaan muista viikon uutuuksista ja käydään läpi leffojen saamia kriitikkojen arvioita. Ohjelman sponsorin tunnus tulisi eteen, taakse ja väliin. Jos tämä ei kaupaksi mene, ei sitten mikään, ajattelin. Leffateatterin edustajat pitivät ideaa hyvänä, sillä heidän etunsa tietysti on, että leffat ovat esillä ja puhuttavat ihmisiä. Mutta jos suunniteltu sarja kerran on niin väkevän rautainen kuin väitin sen olevan, miksi se ei jo pyörinyt, minulta kysyttiin. Mihin heitä tarvittaisiin?  

Olin kuvitellut, että totta kai leffateatteriketju haluaa leffoja käsiteltävän radiosarjan ja on valmis maksamaankin siitä sievoisen summan. En ollut ottanut huomioon, että heidän tarpeensa ei niinkään liittynyt siihen löytävätkö ihmiset elokuviin, vaan siihen, että pitäisi saada yleiseen tietoon, että yhdeksän salia käsittävän multiplex-elokuvateatterin tiloja voi vuokrata esimerkiksi seminaaria tai konferenssia varten. Haasteet olivat enemmänkin ns. b to b-puolella. Löytyisikö meiltä jotain tähän markkinoinnilliseen pulmaan, oli jatkokysymys. En osannut sillä hetkellä vastata mitään, mutta hyvä oppitunti se oli asiakkaan tarpeen huomioimisesta. Onneksi jonkinlaiset kaupat myöhemmin tuli, eli en ollut myyntineuvottelijan asiakaskäyntiä ihan kokonaan onnistunut mahtipontisella ideallani pilaamaan.  

 

Monimediaalisuus kilpailuvalttina

Jääkiekon selostamisen olin jättänyt perhe-elämän haasteiden vuoksi. Päätin keskittää kaiken tarmoni ohjelmapäällikön tehtävien hoitamiseen, missä puuhaa riitti yllin kyllin. Olimme eronneet Plus-ketjusta ja olimme taas turkulainen paikallisradio. Samaan aikaan jouduimme kamppailemaan alati pienenevillä resursseilla. Eikä se ollut varsinaisesti kenenkään vika.

Turun radiomarkkinoille oli tullut kovaa kilpailua, sillä Auran Aaltojen ja Majakan lisäksi paikallista mainontaa saattoi ostaa jo kolmelta muultakin kanavalta. Radion kuuntelu asemien määrän lisäännyttyä oli myös pirstaloitunut ja oli alettu puhua kohderyhmistä. Mikä olisi se meidän segmenttimme paikallisena vaihtoehtona? Kenet me haluamme tavoittaa ja mikä on realismia? Hyviä kysymyksiä, joihin en oikein koskaan täsmällistä vastausta hyvästä yrityksestä huolimatta löytänyt. Se, että tehtäisiin jokaiselle jotain, kuten vielä joitakin vuosia aiemmin, ei vaikuttanut kovin hyvältä strategialta.  

Radio Majakan kohderyhmä sen sijaan löytyi kuin itsestään. Kotimaista iskelmää soittavan kanavan otti nopeasti omakseen hieman varttuneempi väki. Hyvä niin. Auran Aaltojen suhteen oli vaikeampaa. Brändi oli tunnettu ja edelleen hyvä, vaikka vuosien takainen konkurssiuhka oli kilpeä tahrannutkin.

Päätimme rohkeasti, että mekin haluamme tavoittaa 25-45-vuotiaat turkulaiset. Siellä oli kovin kilpailu, mutta arvelimme mainostajan kuitenkin haluavan suuntaavan viestinsä heille, aktiivisille aikuisille, kuten tuolloin sanoimme. Sitä paitsi Majakalla tavoitimme mukavasti jo hieman iäkkäämmät ihmiset, joten ei ollut syytä lähteä kilpailemaan itseämme vastaan.

Paikallisuudesta halusimme tehdä suurimman valtin, niin Auran Aalloille kuin Majakalle. Turkulaisuus oli jotain, mitä ei valtakunnallisilta kilpailijoilta löytyisi. Rehvakkaasti lehtihaastattelussa (TS 24.12.2003) totesinkin, että jos kuuntelija ei 10 minuutin kuuntelun jälkeen ymmärrä olevansa turkulaisella kanavalla, olemme epäonnistuneet. 

Tavoitteen saavuttamiseksi päätin ottaa yhteyttä Turun Sanomien toimituksen johtoon. Yhtymän kärkituotteen kanssa olimme toki tehneet yhteistyötä vuosien aikana, mutta uutena ohjelmapäällikkönä halusin selvittää mahdollisuudet toimituksellisen yhteistyön syventämiselle.

Sain audienssin Turun Sanomien vastaavalta päätoimittajalta Ari Valjakalta. Hän on todellinen pitkän linjan media-ammattilainen, joka oli jo 1960-luvulla ollut toimittajana Yleisradiossa. Ennen Turun Sanomia hän oli toiminut Uuden Suomen päätoimittajana. Tiesin, että hän oli ollut jo vuosia hyvin innoissaan kehittämässä Turun Sanomien ylläpitämää paikallistelevisiota, TurkuTV:tä. Hän teki sinne itsekin joskus ohjelmia. Valjakka innostui ajatuksesta tehdä monimediaa, johon radio tulisi myös mukaan. Hyvältä näytti.

Vuosien saatossa tehtiinkin kaikenlaista. Turun Sanomat oli nettisivuilleen avannut osion ”tuoreet uutiset, ” jota meidänkin oli velvollisuus päivittää. Tämä jäi erityisesti aamutoimittajan vastuulle. Jos yön aikana jotain kummallista oli Turussa sattunut, se tuli sinne sähkeenä kirjoittaa. Eipähän sinne joka aamu merkintöjä tullut, mutta kuitenkin silloin tällöin jotain tuli. Näin saatoimme hyvällä omallatunnolla ja luvalla käyttää tuoreiden uutisten antia itse hyväksemme. Saimme tällä tavoin paikallisia sähkeitä melko vaivatta lähetykseemme.   

Itse osallistuin tiistaiaamuisin lehden toimituspalaveriin. Sitä nimitettiin pts-palaveriksi, sillä siinä luotiin katsaus kunkin osaston tulevan viikon tiedossa oleviin merkittäviin juttuihin. Osallistuin siihen siksi, että meillä radiossa ei enää ollut niin laajaa uutisharavaa, että ihan kaikista paikkakunnan merkittävistä asioista kärryillä olisimme pysyneet, mutta alueen johtavan sanomalehden aamupalaverissa sai melko hyvän käsityksen mitä seudulla on menossa ja tulossa. Toki minullakin oli tapana jotain radion kuulumisista kertoa. En ollut pelkkä kuunteluoppilas.  

Palaveri alkoi aina aamun sanomalehden arvioinnilla. Kritiikki oli joskus armotonta. Mielenkiintoinen kurkistus sekin lehdenteon maailmaan. Vasta kaksi vuotta ensimmäisen pts-palaverin jälkeen hoksasin mistä tulevat kirjaimet pts. Niillä tarkoitetaan pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Eläköön suomenkieliset lyhenteet!

Pientä toimittajavaihtoakin meillä joskus oli. Turun Sanomien toimituksesta tuli toimittaja radioon viikoksi ja päinvastoin. TurkuTV:n kanssa yhteistyö meni jopa niin pitkälle, että yksi toimittajistamme jäi sinne pysyvästi. Tosin nykyään hän vaikuttaa Yleisradiossa. Pysyvyys ei ole aina sittenkään aivan lopullista.

Monimediaalinen yhteistyö sai siis monia muotoja, mutta mitään merkittävää kaupallista läpimurtoa ei kuitenkaan minun aikana koskaan tullut. Arki radiolla jatkui suurimmaksi osaksi kuten ennenkin. Ehkä suurin merkitys olikin siinä, että meidät konsernissa tunnustettiin, muutenkin kuin vain konsernin ainoana tappiollisena yksikkönä, kuten meidät silloin tällöin tavattiin esitellä.  Henkilökohtaisesti sain yhteistyöltä paljon. Pääsin seuraamaan lehden tekoa hyvin läheltä, tutustuin lehden toimittajiin ja erityisesti päätoimittaja Valjakkaan, jolla kokemusta ja kontakteja riitti.

Liityin Turun Sanomien venäjän opiskelijoiden kerhoonkin. Jossain illanvietossa tulin maininneeksi kaiken ratkaisevan kolmannen drinkin jälkeen, että olen joskus lukiossa opiskellut d-kielenä venäjää. Myöhemmin huomasin nimeni ilmestyneen vasta perustetun opintoryhmän listalle. Ryhmään piti saada vielä yksi ihminen, että sellainen saadaan ylipäätään kasaan. Joku oli muistanut minut sieltä illanvietosta.  

Viisihenkinen ryhmämme opiskeli keskiviikkoaamuisin venäjää hyvin motivoituneina. Pari opiskelijaa oli lukenut yliopistossa kielen perusopinnot, eräs oli harrastanut kieltä jo 1960-luvulta lähtien ja yhdellä oli kansanopistotaso ja minulla siis kolmen vuoden lukio-opinnot vuosien takaa. Ylioppilaskirjoituksissa en venäjää tentannut. En kaivannut todistukseeni yhtään heikkoa approbaturia. Osaamisen tason vaihtelevuudesta huolimatta opiskelu oli oikein antoisaa, uskoakseni kaikille. Kolme kertaa kävimme Pietarissakin TS:n koulutusrahaston myöntämän avustuksen turvin. Turun Sanomilla oli Pietarissa oma kirjeenvaihtajansa, jonka asiantuntevalla opastuksella saimme suurkaupungista paljon irti. Ainakin paljon enemmän kuin aivan perusturistina olisi saanut.

Valjakkakin oli kuullut, että kuuluin TS:n venäjän ryhmään, joten hän päätti kutsua minut mukaan illanviettoon, jossa vieraina oli Komsomolskaja Pravda -lehden toimituskuntaa. Venäläisen suuren iltapäivälehden toimituksesta olivat Turun Artukaisiin tulleet saunomaan lehden toinen päätoimittaja, ulkomaantoimituksen esimies ja lehden vastaperustetun online-osaston päällikkö. Viimeksi mainittu oli nuori nainen, hän sanoi iäkseen 28 vuotta.

Päätoimittaja ja ulkomaantoimituksen johtaja puhuivat erinomaista englantia. Sen sijaan online-osaston päällikön englannin osaaminen oli yllättäen melko vähäistä. Minut oli istutettu hänen viereensä. Ehkä oletus oli, että pystyisin toimimaan hänelle seuranpitäjänä. Oma osaamiseni venäjästä, innokkaasta opiskelusta huolimatta, rajoittui pienimuotoiseen luetun ymmärtämiseen ja jonkinlaiseen osaamiseen hyvin yksinkertaisissa arkisissa tilanteissa. Toisin sanoen pystyn venäjäksi tilaamaan oluen, kysymään missä on wc ja tiedustelemaan mitä jokin tuote maksaa. Ei siinä siis kovin merkillistä dialogia välillemme päässyt syntymään, mutta mukavaa oli silti.  

Jossain vaiheessa Valjakka tarvitsi apua ja pyysi, että joku paikalla olleista suomalaista kääntäisi englanniksi  sanonnan ´jos haluaa saada, on pakko antaa.´  Kukaan ei halunnut yrittää, mutta minä päätin rohkeasti kokeilla. Ehdotin muotoiluksi: ´If You wanna get laid, You need to give something first.´  Venäläisvieraat eivät ymmärtäneet nerokasta käännöstäni. Tokko kukaan suomalaistakaan.

Ruokailun ja saunomisen päätyttyä Valjakka ehdotti, että minä voisin viedä venäläiset hetkeksi katsomaan Turun iltamenoja. Kello oli ehkä 22.15, kun tilataksi Artukaisista otti suunnakseen Aurakadun ja Ravintola Galaxin. Uskoin siellä olevan menoa, vaikka tiistai-ilta olikin. Ei ollut, joten menimme kadun toiselle puolelle ravintola Old Bankiin. Siellä oli sentään puolisen tusinaa asiakasta eli selkeästi menoa. Vaikka tiistai-ilta Moskovassa tarjonnee enemmän vauhtia, vaikuttivat venäläisvieraat olleen ihan tyytyväisiä vanhan HOP:n Turun pääkonttoriin remontoidun olutravintolan antimiin. Online-päällikkö tosin joi raakaa vodkaa sielläkin.   

Kukaan ei kuitenkaan sanottavasti humaltunut. Sain nauttia mielenkiintoisesta keskustelusta, jossa yhtenä aiheena oli muutamaa kuukautta aiemmin pidätetyn öljy-yhtiö Jukosin johtajan Mihail Hodorkovskin kohtalo. Kiintoisaa oli kuulla ison venäläisen lehden toimituskunnan näkemyksiä asiasta. Hodorkovski pidätettiin lokakuussa 2003 syytettynä veronkierrosta. Hän sai pitkän tuomion ja sai passituksen vankileirille kärsimään rangaistustaan. Lopulta Hodorkovski armahdettiin vuonna 2013.  

 

Eduskuntaan

Keväällä 2006 oli taas kaupallisen radion toimilupakierroksen aika. Voimassa olevat luvat päättyisivät 2006 lopussa.  Uutta toimilupakautta silmälläpitäen liikenne- ja viestintäministeriö oli  asettanut jo tammikuussa 2004 työryhmän, jonka tavoitteena oli laatia selvitys kaupallisen radiotoiminnan kehittämisvaihtoehdoista.  

Radiotoiminta 2007-nimen saaneen työryhmän raportissa luki sanatarkasti seuraavaa: ”Työryhmän tulee tehdä ehdotus televisio- ja radiotoiminnasta annetun lainsäädännön muuttamisesta siten, että viestintäpoliittisten tavoitteiden toteutumista, toimilupaehtojen noudattamista ja toimintaa koskevaa määräysvaltaa voidaan nykyistä paremmin valvoa.”  

Turussa tervehdimme ilolla työryhmän perustamista, sillä meille oli tärkeää saada ratkaisu siihen, mitä lainsäätäjä katsoo paikallisesti tuotetuksi ohjelmaksi. Vaikka henkilökuntamäärämme - toimitus ja myynti yhteenlaskettuna - oli vain murto-osa Auran Aaltojen alkuvuosista, kustannusrakenteemme oli silti huomattavasti raskaampi kuin joillain paikallisilla kilpailijoillamme. Tämä taas johtui siitä, että teimme yhä kaikki ohjelmamme Turusta, kun taas paikallisella kilpailijalla suurin osa sisällöstä tuli ketjuyhteistyönä jostain muualta toimitettuna koko maahan. Toimitukselliset kustannukset meillä olivat siis huomattavasti suuremmat ja se taas puolestaan johti siihen, että tarjouskilpailuissa emme aina tuntuneet pärjäävän.  

Turusta marssikin kaksihenkinen karvalakkilähetystö työryhmän kuultavaksi Eteläesplanadille Helsinkiin. Lähetystön muodostivat minä ja tekniikasta radioissamme vastannut Harri Kujala, suomalaisen kaupallisen radion yksi pitkäaikaisimmista tekijöistä. Harri oli ollut Auran Aaltojen matkassa jo 1980-luvulla. Saimme työryhmälle asiamme sanottua ja uskoakseni meitä myös kuunneltiin.

Samalla huomasin, että Helsinki ei enää ollutkaan niin pelottava paikka kuin vielä muutama vuosi aiemmin, jolloin olin naurattanut radiopäättäjiä suoraan pellolta tulleen rehupiiklesin olemuksellani.  Olinhan toki Helsingissä ohjelmapäällikköaikanani ehtinyt useasti jo käydä, mm. Suomen Radioiden liiton tapahtumissa. Suhteeni pääkaupunkiin alkoi olla jo neutraali, eikä perinteisen turkulainen, joka tarkoittaa sitä, että Helsinkiin voi muuttaa vain kilon palasina, jos silloinkaan.  

Alkuvuonna 2006 pääsin myös eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan kuultavaksi. Mielenkiintoinen päivä oli sekin. Olin tullut junalla Turusta Helsinkiin hyvissä ajoin, varmaan pari tuntia ennen kuin minun oli valiokunnassa määrä olla.

Jotenkin onnistuin löytämään eduskunnan kahvilan, jonne menin odottamaan tai paremminkin jännittämään. Vaikka kuppilan pöydistä tietääkseni mikään ei ole kenellekään erikseen nimetty, pelkäsin koko ajan istuvani jonkun kansanedustajajärkäleen vakiopöydässä, jonka olemassaolosta pitää vain tietää, sellaisesta ei kukaan erikseen kerro. Kohta tulee Kääriäinen, Kanerva tai Tuomioja ja katsoo minua pahalla silmällä, ajattelin. Ei tullut, eikä kukaan katsonut minua millään silmällä. Sen sijaan Anni Sinnemäen (vihr.) näin omilla silmilläni. Laitoimme samaan aikaan tarjottimia telineeseen. Hän oli tuolloin jo toisen kauden kansanedustaja, vaikka oli vasta 32-vuotias. Vajaan vuoden nuorempi kuin minä.  

Eduskuntatalon sokkeloisuudesta huolimatta liikenne- ja viestintävaliokunnan kokoushuone löytyi suhteellisen nopeasti. Löytämistä tosin helpotti se, että myös kilpailevan radiotalon väkeä oli kutsuttu paikalle. Seurasin SBS Finlandin Leena Ryynästä ja Jukka Lintulaa. He eivät selkeästikään kulkeneet ihan ensimmäistä kertaa eduskunnan käytävillä, toisin kuin minä.  

En muista kuka toimi valiokunnan puheenjohtajana tuolloin, mutta sen jäseninä oli julkisuudesta varsin tuttuja ihmisiä. Ilahduttavan paljon edustajilla oli myös näkemyksiä ja kokemuksia kaupallisesta radiosta.

Valiokunnan jäseniä olivat mm. kansanedustajat Mikko Alatalo (kesk.), Pertti Salovaara (kesk.), Saara Karhu (sd.) sekä Raimo Vistbacka (ps.). Myös Auran Aalloilta tuttu Marjukka Karttunen (kok.) kuului valiokuntaan. Hän oli toiminut niin radion myynnissä kuin toimituksessakin 1990-luvulla. Hän oli noussut eduskuntaan vuoden 1999 eduskuntavaaleissa. Juuri siis niissä samoissa vaaleissa, joiden vuoksi olin saanut neljän vuorokauden huilin armeijasta.  Hänen vahvalla myötävaikutuksellaan valiokunnan kuultavaksi ylipäätään pääsin. Vistbacka oli toiminut Holkerin hallituksessa hetken aikaa liikenneministerinäkin 80-luvun lopussa, joten hänellä oli asiantuntijakolmikolta paljon kysyttävää.  

Vaikka Ryynäsen ja Lintulan kanssa olimmekin lähes täysin vastakkaisilla puolilla näkemyksinemme, jäi käynnistä parlamentissa kuitenkin oikein hyvä maku. Ainakin näkemyksiäni oli taas kuultu. Lainsäätäjän suuntaan oli nyt tehty se, mitä tehtävissä oli. Luulen, että Ryynänen ja Lintula ajattelivat samoin.  

Uudet toimiluvat myönnettiin hieman ennen kesälomia. Toimilupakausi olisi viisi vuotta. Auran Aalloilla kävi lupajaossa ihan mukavasti, saimme uuden taajuuden Säkylään. Lähetyksemme tulisi siis 2007 alussa ulottumaan Satakuntaan saakka. Tätä olimme pitkään toivoneet. 

 

Helsinkiin töihin – sittenkin

Turussa olimme innoissamme kuuluvuusalueemme tulevasta laajenemisesta, mutta se oli kuitenkin melko pieni uutinen sen rinnalla, että valtakunnallisille radiomarkkinoille olisi tulossa alkuvuonna uusi tekijä – SanomaWSOY.  

Mediakonserni oli päättänyt ulottaa toimintansa myös kaupalliseen radioon ja se oli toimilupajaossa saanut kaksi lupaa. Nämä kulkivat työnimillä LadyFM ja RockFM.  

Jo kesälomien aikana sain selville, että Auran Aaltojen toimituksesta olisi mahdollisesti kaksikin ihmistä hakemassa uuden toimijan leipiin. Samalla aloin miettiä sitä mahdollisuutta, että olisinko myös itse kiinnostunut lähtemään. Turussa minulla olivat asiat ihan hyvin, mutta samalla koin, että kovimmat paukkuni ohjelmapäällikkönä olin jo ampunut taivaalle. Olin johtanut Auran Aaltojen ja Majakan toimitusta kuusi vuotta. Ei se mikään erityisen pitkä aika ole, mutta yksikään edeltäjistäni ei ollut hoitanut tehtävää yhtä kauan. Sitä paitsi en ollut enää mikään tulevaisuuden lupaus, vaan 33-vuotias jo - ainakin jonkun tulkinnan mukaan - varhaiskeski-ikää lähestyvä mies. Olin mielestäni saanut kokea lähes kaiken mitä varsinaissuomalainen kaupallinen paikallisradio pystyy tarjoamaan. Pystyisikö se vielä antamaan jotain sellaista, mistä saan ne kuuluisat kicksit, joiden vuoksi jaksaa painaa harmaata marraskuista arkea eteenpäin? Entä onko minulla vielä jotain annettavaa sille?

Joka hetki ei ole tarjolla Turun puhelimesta käytävää valtataistelua, jota olin ahkerasti seurannut. Turku oli ollut yksi viimeisistä isoista paikkakunnista, jossa vielä toimi kunnallinen puhelinlaitos. Se päätettiin yhtiöittää 1990-luvun lopussa ja siitä käytiin ankara valtataistelu Finnet-ryhmään kuuluvien paikallisten puhelinyhtiöiden ja lopulta Soneran leiriin loikanneen Loimaan puhelimen välillä. Mitä mahtavinta seurattavaa paikallisradiossa. Kiista sai aina vain uusia käänteitä ja nokittelua jatkettiin vielä pitkään 2000-luvulla.  

Joka vuosi ei edes Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tapahtumassa olisi rauhanviestin tuojana Viron presidentti Lennart Meren kaltaista äärimmäisen mielenkiintoista ihmistä, jolta haluaisin välttämättä saada muutaman sanan nauhuriini (so. minidisc-soitin jo tuossa vaiheessa). Mereltä olin päässyt esittämään pari kysymystä hänen tuotuaan rauhanviestin 2001 ja pidettyään sitä ennen tiedotustilaisuuden joulurauhanjulistuksesta tutussa Brinkkalan talossa. Tuolloin hän oli vielä virassa oleva presidentti. Maaliskuussa 2006 edesmennyt Lennart Meri on ehkä karismaattisin ihminen, jonka olen milloinkaan tavannut. Hän puhui myös erinomaista suomea.  

Turun kauniiseen saaristoonkin olin päässyt radiotyön kautta tutustumaan. Kolmena kesänä olin toimittanut saariston hyvin tuntevan toimittaja Altti Holmroosin kanssa Radio Majakalle erityistä saaristosarjaa. Sitä kautta opin todella tajuamaan kuinka upeita paikkoja ovat esim. Högsåra, Aspö ja Nötö. Saaristosta löytyisi varmaan loputtomasti ammennettavaa, mutta riittäisikö oma puhtini vielä, jouduin itseltäni kysymään.  

Tulin siihen johtopäätökseen, että se on nyt tai ei välttämättä enää koskaan. On laitettava hakemus sisään. Voi olla, että se ei tuota tulosta, mutta vielä enemmän jäisi harmittamaan, jos en edes yrittäisi. Joka tapauksessa päätin tunnustella maaperää jo uusille tuulille. Ehkä Turun Sanomissa voisi olla jotain, jos ei työnhaku Sanomalle tuota tulosta. Opiskelutkin olivat yhä kesken. Rahoitusalalle minusta tuskin enää olisi, mutta ei touhukas maisteri varmastikaan vaille työtä jäisi, vaikkei enää ihan nuori olisikaan. Matka paikallisradiossa oli osaltani joka tapauksessa päättymässä, se alkoi olla selvää.

Haku tuotti tulosta. Minusta tuli tuottaja Radio Rockin aamuohjelmaan Heikelä-Linnanahde-Korporaatio. Olin aivan innoissani. Pääsisin tekemään valtakunnallista radiota yhdessä keväällä 2006 parhaiksi radiojuontajiksi valitun kaksikon kanssa. Työt alkaisivat joulukuussa ja lähetykset tammikuussa 2007. Syksyä oli kuitenkin vielä jäljellä, eivätkä velvollisuudet Auran Aalloilla olleet ihan vielä päättyneet.  

Läksiäiskahvit

Myös Sami Kuronen ja Osku Nurmi lähtivät Auran Aalloilta Sanomille. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin työnantajamme oli konsernin tytäryhtiö SWelcom Oy, jolle toimiluvatkin oli virallisesti myönnetty.

Yksi absurdeimmista tilanteista urallani on ollut Sami Kurosen läksiäiskahvit. Tavaksi oli tullut, että jonkun jättäessä työyhteisömme, henkilökunta kokoontui pienimuotoiseen kahvitilaisuuteen radion neuvottelutilaan. Viime vuosina henkilökunnan vaihtuvuus oli ollut melko pientä, eli pitkästä aikaa neukkarissa kokoonnuttiin läksiäisten merkeissä.

Radio Majakka ja Auran Aallot olivat muuttaneet Telakanrannasta ns. Valkoisesta talosta Turun keskustaan syksyllä 2001. Toimitilat olivat erinomaiset, mutta eivät niin mahtipontiset kuin aikaisemmat Aurajoen rannalla. Valkoinen talo tunnettiin korjaustelakan entisenä pääkonttorina, Brahen- ja Yliopistonkadun kulmassa sijainnut kiinteistö lähinnä siitä, että se oli näyttävästi palanut vuonna 1983. Mini-Hinnan tulipalo oli ollut suuri valtakunnallinen uutinen. Muistan sen hyvin, vaikka olin pyromaanin sytyttämäksi paljastuneen tulipalon aikaan vasta 10-vuotias. Samoihin tiloihin muuttivat Valkoisesta talosta myös mainostuotantoyhtiö Äänimaa ja kaupunkilehti Aamuset.

Kurosen läksiäislahjaa varten oltiin työyhteisössämme kerätty kolehti, jolla ostettiin Alessin teräksinen hedelmäkori, jonne puolestaan kerättiin monenlaista Turku-aiheista tilpehööriä, ettei Varsinais-Suomi vallan Samilta unohtuisi, kun pääkaupungin kirkkaisiin valoihin nyt joutuisi lähtemään.

Matin ja Tepon cd-levy, putkilo Auran sinappia, purkki Jalostajan hernekeittoa, pullo mainiota Elysee-kuohuviiniä ja Reijo Mäen Vares-pokkari sieltä taisivat ainakin löytyä. Mynthon-pastilleja, Tupla-patukkaa tai Turun sinappia emme koriin laittaneet, sillä niiden valmistus oli Turusta juuri siirretty ulkomaille, vaikka leimallisesti turkulaisia tuotteita yhä olivatkin.

Kuronen oli toiminut hyvällä menestyksellä Auran Aaltojen aamujuontajana jo useamman vuoden. Juontopareina hänellä olivat olleet Kirsi Ranto, Lola Odusoga, Saija Palin ja Mikko Kouki. Menetys olisi radiolle valtaisa. Sama päti Osku Nurmeen. Yhtä monipuolista toimittajaa ja juontajaa olisi lähes mahdotonta löytää hänen tilalleen.   

Kurosen läksiäiskahville kokoonnuttiin kuin vain hän olisi lähdössä. Osku oli ehtinyt ilmoittaa omasta lähdöstään muutamaa päivää aiemmin. Se ei ollut kuitenkaan vielä yleisessä tiedossa, vaikka käsittääkseni vahvoja huhuja kyllä liikkui. Sen sijaan se, että myös minä olin lähdössä, oli tässä vaiheessa vain Kurosen tiedossa. Olin juuri ennen kahvitilaisuuden alkua kertonut Samille, että olin edellisenä päivänä hyväksynyt tarjotun sopimuksen ja jo noin kymmenen vuotta aiemmin alkanut työkaveruutemme saisi kuin saisikin jatkoa.  

Absurdin tilaisuudesta tekee se, että pidin Kuroselle puheen, jossa valittelin hänen poislähtöään ja pohdin kuinka me Auran Aalloilla tästä eteenpäin selviäisimme. Koko ajan kuitenkin tiesin, että joku tulee pitämään minullekin muistopuheen vain muutaman viikon kuluttua, mutta puheenpitäjä ei siitä itse ollut vielä millään tavalla tässä vaiheessa tietoinen. Kurosen pokka piti hyvin hänen kuunnellessaan samanaikaisia onnentoivotuksiani ja pahoittelujani. Tyylilleni uskollisesti puhuin pitkään ja monipolvisesti. Kahvi ehti jäähtyä paatokseni aikana.

Myöhempi historiankirjoitus on osoittanut, että Auran Aallot on kolmen ihmisen samanaikaisesta lähdöstä huolimatta pärjännyt hyvin. Radio on vahvempi kuin muutama tekijänsä.  
 
Sarjan viides osa ilmestyy toukokuussa 2020.