Tutkimus – Vuorovaikutteinen markkinointi kasvattaa suosiotaan entisestään

Kaupallinen radio on vuorovaikutteisen markkinoinnin pioneeri.

Markkinointi on muuttunut viime vuosina yhä voimakkaammin yksipuolisesta viestinnästä kohti vuorovaikutteista toimintaa. TNS Gallupin toteuttaman kyselyn mukaan 86% yrityksistä käyttää nykyisin vuorovaikutteista markkinointia.

Markkinoinnissa vaaditaan nykyisin läsnäoloa ja aitoa vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Yksipuolisen viestinnän sijaan yritykset käyttävät yhä enemmän vuorovaikutteista markkinointia osallistaen ihmisiä  aktiiviseen toimintaan. Radio ei ole vain passiivista kuuntelua, vaan kanavat ovat tiiviissä yhteydessä kuuntelijoihinsa.

RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller toteaa, että vuorovaikutteinen markkinointi on ollut radiossa arkipäivää jo vuosikymmeniä. ”Radio loi vuorovaikutteisen yhteyden kuuntelijoihinsa jo kauan ennen Facebookia. Osallistuminen lähetykseen tapahtui aluksi puhelimitse. Nykyään kanavajuontajat ovat tiiviissä yhteydessä kuuntelijoihin aktivoiden heitä joko sisällöntuottamiseen tai osallistumaan kilpailuihin. Vuorovaikutus ei ole vain lähetyksiin sidottua, vaan yhteys säilyy eri kanavien avulla ympäri vuorokauden.”

83,1 % tutkimukseen vastanneista pitää sosiaalista mediaa mieluisimpana aktivointikanavana. Kaupallinen radio on ollut myös edelläkävijä integroimaan sosiaalisen median omaan ydintoimintaansa. Suurimmalle osalle kaupallisista radioasemista sosiaalinen media on jo merkittävässä roolissa sisällöntuotannossa ja suorassa liiketoiminnassa. Myös radion perinteisemmät vuorovaikutuskanavat, kuten erilaiset tapahtumat ja konsertit ovat paikkoja, joissa kuuntelijat, markkinoijat ja kanavat kohtaavat toisensa oman perinteisen liiketoimintansa ulkopuolella.

Nelonen Median radioiden johtaja Sami Tenkanen toteaa, että kaikki mainostoiminta radiossa etsii lähtökohtaisesti aina monimediallisia ja vuorovaikutteisia markkinointiratkaisuja. Lähtökohtana vuorovaikutteisuuteen ovat radioasemat itsessään. ”Yksikään radiokanavista ei ole rakentunut vain sun tai mun päässä. Kanava on nimenomaan rakentunut vuorovaikutuksen kautta”, toteaa Tenkanen. Bauer Median luova johtaja Ismo Heikkilä on samoilla linjoilla ja kertoo esimerkin jokakesäisestä Iskelmä-festarista: ”Siellä tapaamme kuuntelijoita ja kohtaaminen jatkuu kanavalla ja verkossa. Koko tekeminen levittyy orgaaniseksi massaksi, eli ei ole kyse vain yhdestä festarista. Vaikka radio on tässä päämediana, sitä ei voi välttämättä edes irrottaa yksinäiseksi mediaksi näin laajasta kokonaisuudesta,” Heikkilä kertoo.

RadioMedian 136 toimitusjohtajalle ja markkinoinnista vastaaville kesäkuussa 2016 osoittaman kyselyn mukaan erityisesti suuret (yli 20 milj. euron liikevaihto) yritykset käyttävät radiota vuorovaikutteisessa markkinoinnissa (21,2 % näistä). Vastaajat uskovat, että vuorovaikutteinen markkinointi toimii parhaiten asiakaskokemuksen parantamisessa, mutta myös oman toiminnan parantamisessa ja asiakassuhteen lujittamisessa.

Radio teki vuosi sitten mainosmyynnissä parhaimman tuloksensa koskaan. Kesän lopussa se on 7,6% edellä ennätysvuottaan ohittaen ensimmäistä kertaa historiassa myös aikakauslehtien mainosmyynnin.

Lisätietoja: RadioMedia ry, toimitusjohtaja Stefan Möller, p. 0400 50 88 77,  stefan.moller@radiomedia.fi

 
RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat. Vuosi 2015 oli kaupallisen radion kaikkien aikojen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 3,1,% ja radiomainontaa ostettiin 59,4 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: www.radiomedia.fi