Stefan Möller: Vuosi 2017 rikkoi jälleen radion ennätyksiä

Vuosi 2017 oli mielenkiintoinen ja tapahtumarikas radiossa. Ennätyksiä rikottiin jälleen.

Kolmena peräkkäisenä vuotena kaupallisen radion tavoittavuudet ja mainosmyyntiennätykset ovat olleet menestys kerta toisensa jälkeen. Tämä ns. ”tuplahattutemppu” jatkui myös vuodelle 2017, jolloin radio siirtyi mediapanostuksilla mitaten sijalta kuusi neljänneksi suurimmaksi mainosmediaksi. Myös alkanut vuosi 2018 näyttää radiolle hyviä näkymiä.

Toimilupapolitiikkaa varjostanut huutokauppamenettelyn mahdollisuutta käsiteltiin alkuvuodesta 2017. Kiitos ministeri Anne Bernerille ja ministeriön virkamiehille siitä, että radiotoimialaa kuunneltiin ja ajamamme viesti huutokauppamenettelyn kumoamiseksi meni läpi. Sen jälkeen toimilupajärjestelmää on päästy kehittämään yhteisestä tahtotilasta hyvän yhteistyöhengen mukaisesti.
 
Suomen kaupallisen radion menestystarinaa on noteerattu myös ulkomailla.

Vahvat paikalliset, alueelliset ja valtakunnalliset radiokanavat ja yhtiöt ovat monipuolisella kokonaistarjonnallaan pystyneet kehittämään uusia ja innovatiivisia tuotteita kuluttaja- ja mediamarkkinoille.
Tulemme jatkossakin tarvitsemaan yli rajojen yhteistyötä ja vahvoja toimialavetureita kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.

Hyvän yhteistyön vuosi on ollut myös hyvän kehityksen vuosi jäsenyhtiöiden ja RadioMedian välillä. Ennen vuoden loppua jäsenyhtiöiden olemassa oleviin verkkoihin saatiin täydennyksiä ja lisäksi myönnettiin muutamat kokonaan uudet radiotoimiluvat. Vuoden 2017 aikana Bauer Media ja Nelonen Media radiot saivat uudet johtajat.

Vuonna 2018 toimialan yhteinen tavoite on turhien normien ja säädösten purkaminen. Siten luodaan edellytykset harjoittaa mahdollisimman vapaata kaupallista radioliiketoimintaa. Tämän päivän työllä rakennetaan tulevaisuuden perustukset. Vuoden 2018 aikana tulee kiirehtiä toimilupa-asioiden päätökseen saattaminen, jolla poistetaan 2020 alkavan toimilupakauden epävarmuustekijät koskien tulevia investointi- ja kehityspäätöksiä.
 
2017 kolme kovaa:
 
  – Radio kasvoi neljänneksi suurimmaksi mainosmediaksi
  – Huutokauppamenettelyä ei sovelleta seuraavalle toimilupakierrokselle
  – Monipuolinen kanavatarjonta keskittynyt osaaviin käsiin niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.

2018 kolme kovaa:
 
  – Radioala vahvistuu audiotoimijana
  – FM toimiluvat myönnetään seuraavaksi 10-vuotiskaudeksi?
  – Radio kasvaa liiketoimintana enemmän kuin mainosala keskimäärin

Kirjoittanut:
Stefan Möller, toimitusjohtaja RadioMedia ry