Radiomainonta takoo ennätyksiä ja saa kuluttajat liikkeelle

Radiomainonta jatkaa kasvuaan jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuonna 2017 radiomainontaan käytettiin kaikkiaan 63,5 miljoonaa euroa, mikä on 5,2 prosenttia kaikista mediamainontaan Suomessa käytetyistä euroista. Kasvua edellisvuoteen verrattuna kertyi 3,9 prosenttia, samalla kun mediamainonnan kokonaiskasvu oli nollassa (-0,1 %). Tiedot käyvät ilmi Kantar TNS Oy:n tuoreista tilastoista.

”Luvut osoittavat, että radiolla menee nyt hyvin. Kaupalliset radiokanavat ovat viime vuodet määrätietoisesti kehittäneet tuotteitaan ja palveluitaan, mikä näkyy tuloksissa. Radio tavoittaa suomalaiset kattavasti ja se on tehokas markkinointiviestinnän väline”, kommentoi RadioMedia ry:n toimitusjohtaja Stefan Möller.  
 
Vaikka radion osuus mainoseuroista on pieni, on radiomainonnan vaikutus myyntiin tutkitusti positiivista. Mediatoimisto Dagmarin hiljattain toteuttamassa, noin 150 mainonnan casea käsittävässä radiomainonnan vaikuttavuustutkimuksessa* todettiin, että radio on yksi tehokkaimmista offline-medioista.
 
”Analyysimme osoitti, että radiomainonnalla oli positiivinen yhteys myyntiin ja asiakasvirtoihin 82 prosentissa analysoiduista tapauksista ja verkkosivujen liikenteeseen 77 prosentissa tapauksista. Eli pienelläkin panostuksella radiomainontaan saadaan ohjattua ihmisiä verkkoon ja tehdään myynnillistä tulosta”, toteaa Senior Data Scientist Ilkka Keskiväli mediatoimisto Dagmarilta.
 
Radiomainonta on myös tehokasta varsin pitkään. Dagmarin selvityksen mukaan radiomainonnan vaikutus puolittuu keskimäärin viikossa. Pidempi vaikutusaika on vain televisiomainonnalla.
 
Radiomainonnassa on potentiaalia vieläkin parempiin tuloksiin
 
Keskivälin mukaan radiomainonnasta voitaisiin saada vielä nykyistäkin enemmän irti, jos mainoskampanjoita suunniteltaisiin enemmän erityisesti radion tarpeisiin.
 
”Radiomainonnan tehokkuus saattaa kärsiä siitä, että aina suunnittelua ja sisältöä ei ole tehty nimenomaan radiota varten. Esimerkiksi televisiomainoksiin panostetaan huomattavan paljon ja ne suunnitellaan tarkasti juuri televisioon, mutta radiokampanja saatetaan toteuttaa viemällä televisiomainoksen ääniraita radioon”, Keskiväli pohtii.
 
Dagmarin toteuttaman radiomainonnan vaikuttavuustutkimuksen tulokset julkistetaan tiistaina 13.2., jolloin vietetään UNESCO:n julistamaa maailman radiopäivää (World Radio Day).

Lisätiedot:
Stefan Möller, toimitusjohtaja, RadioMedia ry, stefan.moller@radiomedia.fi, 0400 508 877
Ilkka Keskiväli, Senior Data Scientist, Dagmar Oy, ilkka.keskivali@dagmar.fi, 040 861 8967
 
*Mediatoimisto Dagmarin toteuttamassa selvityksessä tutkittiin radiomainonnan vaikuttavuutta. Analyysi on toteutettu ekonometrisenä mallinnuksena, jossa kvantifioidaan tilastollisin menetelmin yrityksen liikevaihtoon, myyntiin ja asiakasvirtoihin vaikuttavat osatekijät. Mallinnuksessa on ollut mukana kaikkiaan 150 asiakastapausta ja radio on ollut mukana 52 prosentissa tapauksista.
 
 
RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan. Vuosi 2017 oli radiomainonnan neljäs perättäinen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 3,9% ja radiomainontaa ostettiin 63,5 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: www.radiomedia.fi