Kansallinen Radiotutkimus KRT on radioalan perustutkimus, jolla mitataan kerran kuukaudessa kaikkien radioasemien ja -kanavien kuuntelijamääriä ja kuunteluun käytettyä aikaa kuuntelupaikasta ja -välineestä riippumatta. Tutkimus toteutetaan nk. päiväkirjamenetelmällä, jossa tutkimukseen rekrytoidut henkilöt kirjaavat viikon aikana kaiken radionkuuntelunsa kellonajan mukaan erittelemällä kanavan ja kuuntelupaikan.
Perusjoukkona KRT:ssa on yhdeksän vuotta täyttänyt suomen- ja ruotsinkielinen väestö. Perusjoukkoa edustava otos kerätään alueen, iän ja sukupuolen mukaan kiintiöidyllä satunnaisotannalla.Henkilöt rekrytoidaan puhelimitse liittymätyypistä riippumatta. Rekrytointiin käytettävä kiintiöity satunnaisotos poimitaan väestötietojärjestelmästä. KRT-otoksessa ovat mukana myös ne henkilöt, joille ei löydy puhelinnumeroa otospoiminnan yhteydessä. Nämä henkilöt rekrytoidaan tutkimukseen ennakkokirjeellä ilman puhelinsoittoa. Vuoden aikana päiväkirjan palauttaa yli 18 000 vastaajaa.
KRT auttaa radioyhtiöitä ohjelmatoimintansa suunnittelussa ja yleisökehityksen seurannassa. KRT tuottaa myös pitkälle jalostettua tietoa markkinoinnin suunnittelijoille mm. mainos- ja mediatoimistoissa. KRT:n aineistoon perustuu muun muassa kampanjan suunnittelussa ja optimoinnissa käytetyt tunnusluvut. Samoin spotti- ja kontaktikaupan tunnusluvut saadaan laskettua KRT-aineiston perusteella.
Kansalliseen Radiotutkimukseen on tehty uudistuksia vuoden 2009 alusta. Uudistusten tavoitteena on tutkimusotoksen entistä parempi laatu. Muutoksia on kolme:
1. Ruotsinkielisten otos mukaan: KRT:n perusjoukkona ovat nyt kaikki suomen- ja ruotsinkieliset 9 vuotta täyttäneet Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Ruotsinkieliset lisätään KRT-raportteihin sitä mukaa kun raporttien jokainen kuukausi on vuodelta 2009. Tämä johtuu siitä, että tutkimuksen perusjoukon on oltava yhtenäinen, jotta tutkimusaineisto voidaan painottaa. Ilmoitamme KRT Online -järjestelmässä mitkä raportit sisältävät ruotsinkielisen otoksen.
2. Numerottomien otos mukaan: KRT-otoksessa ovat mukana nyt myös ne henkilöt, joille ei löydy puhelinnumeroa otospoiminnan yhteydessä. Nämä henkilöt rekrytoidaan tutkimukseen mukaan ennakkokirjeellä ilman puhelinsoittoa. Numeroton otos on vuoden alusta lähtien mukana kaikissa raporteissa. Otoksen osuus on noin 25 % kokonaisotoksesta.
3. Pääkaupunkiseudun paneelit puretaan: Kaikki päiväkirjanpitäjät rekrytoidaan mukaan tutkimukseen vain yhtä tutkimusviikkoa varten eli pääkaupunkiseudun jatkuvia paneeleita ei enää ylläpidetä. Pääkaupunkiseudun raportti tehdään jatkossa 3 kuukauden aineistoista. Poikkeuksena tammi-helmikuun 2009 raportti, jotta pk-seudulla päästään samaan raportointirytmiin kuin muussakin raportoinnissa.
Edellä mainitut muutokset on huomioitava vertailtaessa tuloksia aiempiin aineistoihin
Kansallinen Radiotutkimus on Yleisradion ja yksityisten radioiden yhteistutkimus, joka on vakiinnuttanut asemansa alan valuuttatutkimuksena.
KRT:n tilaajina ovat Yleisradio Oy ja RadioMedia ry sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL. Tilaajat muodostavat tutkimuksen nk. ohjausryhmän, joka valvoo ja kehittää tutkimusta yhdessä tutkimusyrityksen kanssa.
Tutkimuksen tekee yksi maailman arvostetuimmista ja luotettavimmista mediatutkimusyrityksistä Finnpanel Oy. Finnpanel Oy on ESOMARin jäsen ja yrityksen omistaa kaksi maailman suurinta markkinatutkimusalan yritystä TNS (Suomessa TNS Gallup Oy) ja Nielsen (Suomessa A.C. Nielsen Finland Oy).
