
Radiomainoksia sivuutetaan vähemmän kuin lehti-, tv-, tai verkkomainontaa
Kaikkia radiokanavia yhdistää yksi asia - uskollinen kuuntelija. Kunkin kanavan oman kohderyhmän kuuntelija kuuntelee kanavaansa noin tuhat tuntia vuodessa eli kolme tuntia päivässä. Kovan kulutuksen mahdollistaa kuulijoiden positiivinen asenne radiomainontaa kohtaan. Koska mielikuva radiomainonnan laadusta ja tehosta jakaa mielipiteitä, RadioMedia teetti tutkimuksen aiheesta mediatoimisto PMI:llä.
Alla olevasta väistetyn mainonnan osuus mediaryhmittäin -kaaviosta näkyy kuinka päivittäisistä medioista radiolla on alhaisin väistetyn mainonnan osuus. Sanomalehdissä, joka kolmas ilmoitus sivuutetaan täysin, kuten televisiossakin. Liitteiden kohtalona on yli 50% todennäköisyydellä joutua avaamatta roskiin. Tiedon valtatiellä bannerit sivuutetaan ja pop upit suljetaan 73% tapauksista.

Jotta emme olisi olleet pelkästään syy-seuraus -suhteen perusteella väittämässä, että suomalainen kuluttaja suhtautuu myönteisesti radiomainontaan piti sitä myös kysyä suoraan - ja spontaanisti. Mutta miksi spontaanisti?
Mieti mikä ero on jos sinulta kysytään ”mistä et pidä suomalaisessa yhteiskunnassa?” tai jos sinulta kysytään ”haluatko alhaisemman veroprosentin?”
Kun vastaajalta kysyttiin spontaanisti ”mikä mainonta sinua häiritsee” , niin
- vain 5 % vastaajista koki radiomainonnan häiritseväksi
- televisiomainonnan koki häiritseväksi 7 % vastaajista
- vain 1% ilmoitti ettei pidä mainonnasta ylipäätään
Mikä on edellisen tuloksen viesti mainonnan tekijälle? Mene suoraan asiaan! Vai, älä pyydä tarinalla anteeksi mainostamista! Tai kenties viesti on se, että mainonnan tekijän kohdeyleisö - suomalainen kuluttaja - ei pane pahakseen vaikkei voikaan sulkea kuuloaistiaan?
Suomalainen kuluttaja voi sen sijaan päättää kuinka suuren osan lehdestä hän lukee.

39% vastaajista lukee aikakauslehden läpi valtaosin

54% vastaajista lukee sanomalehden läpi valtaosin
Mainonnan ROI:n laskijalle tämä tietää lisää muuttujia yhtälöön. Sillä kontaktimäärän - mainoksen lukijamäärittelyn - laskenta ei perustua lehden lukijamäärittelyyn, sama koskenee kontaktihintoja.
Mainonnan vaikutus kuluttajan mediavalintaan

Mainostajan kannattaa siis käyttää tuhannen tunnin mediaa kuten sitä kulutetaankin - jatkuvasti läpi vuoden ja positiivisesti.
Tiesitkö, että pienten lasten perheet väistävät vain 21% radiomainonnasta?
Mainonnan väistäjät - ad avoidance –tutkimuksen toteutti PMI kesällä 2006 RadioMedian tilauksesta.