Tuomaristo
Raiku-radioideakilpailua tuomaroivat tänä vuonna copywriter Olli Hietalahti Kingistä, copywriter Pasi Janhunen Dynamosta sekä Raiku-kisan vuonna 2008 voittanut Netti Rönneberg, joka on niin ikään copywriter JWT:llä. Kisan asiantuntijatuomari ja Terveyden edistämisen keskuksen edustaja on Satu Tallgren.
Tuomarit valitsevat kolme parasta käsikirjoitusta, jotka tuotetaan studiossa heidän opastuksellaan valmiiksi spoteiksi. Tässä muutamia kisavinkkejä triolta.
Miten spotin ideoinnissa pääsee liikkeelle? Mitkä keinot toimivat sinulla?
Olli Hietalahti:
”Kaikki lähtee briefistä, eli siitä mitä ollaan tekemässä. Radiomainoksen suunnittelu on samanlaista kuin muunkin mainonnan. Ei ole olemassa mediakohtaista eroa. Yleensä ruvetaan heittää läppää ja katsotaan, mistä kukakin saa kiinni. Siitä se lähtee lentämään.”
Pasi Janhunen:
”Aika hyvään alkuun pääsee sillä, että lukaisee vielä kertaalleen briefin. Kun muistaa mihin pyritään, sinne on helpompi päästä. Sitten voikin alkaa kelata Mitäs jos -kysymyksiä niin monesta näkökulmasta kuin suinkin irtoaa. Tiimityönähän näitä yleensä tehdään, joten heittele rohkeasti ja kuuntele tarkasti.”
Netti Rönneberg:
”Ideointi on hyvä aloittaa heti briefin julkistamisen jälkeen, lopussa tulee kuitenkin hoppu. Lukekaa toimeksianto huolella ja palatkaa siihen työn kuluessa useasti. Lähestykää aihetta mahdollisimman monesta eri kulmasta ja kirjatkaa kaikki ideat ylös. Jos ideoitte parina, pakottakaa itsenne jatkamaan toistenne aivopieruja. Älkää pysähtykö ensimmäisen hyvän idean kohdalle, vaan jatkakaa miettimistä. Ensimmäinen saattaa hyvinkin olla se paras, mutta sen tietää vasta sitten, kun on kolunnut läpi ne muutkin polut.”
Mistä elementeistä syntyy hyvä käsikirjoitus?
”Idean olisi parasta olla hyvä. Keskinkertaisia käsikirjoituksia on helppo tehdä. Silloin pistetään kaksi ihmistä puhumaan puhelimessa ja heitetään tuotetiedot perään. Hyvä käsikirjoitus syntyy yllätyksestä, muutoksesta draaman kaaressa. Ja tietenkin siitä, että äänimaailmassa on jotain erityisen koukuttavaa”, Olli sanoo.
”Paras käsikirjoitus on se, joka vääntää vanhat säännöt uusiksi kieroimmalla tavalla. Yksi hyvä rakenne on se, että ensin koukutat ja sitten vedät maton alta. Ja radiossahan on turha murehtia sitä, että pahus kun saisi tähän kuvan. Et saa. Mutta toisaalta äänellä voit luoda tilanteita ja mielikuvia, jotka filmillä edellyttäisivät Hollywoodia ja todella avokätistä tuottajaa”, Pasi heittää.
”Kirjoita niin napakasti kuin pystyt, vältä pitkiä lauseita. Tarkastele lopputulosta: onko mainoksessa idea, yllätyksellisyyttä, jotain uutta? Herättääkö se tunteita? Jos itse kuulisit oman mainoksesi radiossa, aiheuttaisiko se sinussa toimintaa?”, Netti kysyy.
Vielä yksi vinkki kisaan osallistujille?
”Kokeilkaa erilaisia juttuja ja älkää menkö helpoimman kautta. Samanlaista kamaa tulee sen verran, että sellaisen tekijöitä ei tarvita enää. Radiossa riskinotto saattaa hyvinkin kannattaa niin tarinan muodon kuin äänimaailmankin suhteen”, Olli toteaa.
”Kerro viesti, älä yritä muotoilla siitä mainosviestiä”, Pasi summaa.
”Ottakaa rennosti ja pitäkää hauskaa. Lähettäkää useampikin ehdotus!”, Netti sanoo.




