t_ohjeet.gif

Ohjeet ja säännöt

1. Osallistujat

Kilpailuun voivat osallistua kaikki 5.5.1980 jälkeen syntyneet alaa opiskelevat tai alalla työskentelevät. Ennen kaikkea kilpailuun haetaan nuoria, jotka uskaltavat haastaa alan konkarit ja tuoda uutta ajattelua radiomainoksiin.

Kilpailuun voi osallistua joko yksin tai kahden hengen joukkueena.

2. Kilpailu on kaksivaiheinen

Raati valitsee kolme parasta radiomainosideaa, jotka tuotetaan valmiiksi spoteiksi tuomaristoon kuuluvan ammattilaisen valvonnassa. Kilpailutyössä tulee huomioida käsikirjoituksen lisäksi tarinan vahvuus ja musiikillinen puoli. Käsikirjoitusvaiheen ennakkosuosikkihan ei välttämättä pärjää vaihtoehdolle, jossa musiikillinen puoli on mietitty loppuun asti.

Tuotettu kärkikolmikko kuullaan finaalissa M&M-illassa 28.5.2009. Markkinointiväki valitsee silloin oman suosikkinsa, joka palkitaan matkalla Cannesin mainosfestivaaleille 2009. Kilpailun kansansuosikki ratkeaa nettiäänestyksellä 29.5.–15.6.2009.

3. Hanki kilpailuetu

Raikun ohjeistava brief-tilaisuus järjestetään Punaisen Ristin päämajassa perjantaina 24. huhtikuuta klo 14. Kilpailusta on kertomassa ja kysymyksiin vastaamassa RadioMedian, Punaisen Ristin ja tuomariston edustajat. Ilmoittaudu tilaisuuteen etukäteen täältä.

4. Aikataulu ja aineistovaatimukset

24.4.2009
Brief-tilaisuus Punaisen Ristin tiloissa (Tehtaankatu1, Helsinki) klo 14.

5.5.2009
Kilpailun osallistumisaika päättyy klo 16, jolloin kilpailutöiden on oltava RadioMedian hallussa. Kilpailutyö toimitetaan sähköisellä lomakkeella täällä.

11.5.2009
Tuomaristo kokoontuu ja valitsee kolme parasta radiomainosideaa. Finalistikolmikolle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, minkä jälkeen nimet julkaistaan osoitteessa www.radiomedia.fi/raiku.

19-26.5.2009
Kärkikolmikko tuotetaan valmiiksi spoteiksi. Tuotantopäivät ovat 19.5, 25.5. ja 26.5.

28.5.2009
Markkinoinnin ammattilaiset valitsevat suosikkinsa RadioMedian järjestämässä M&M-illassa. Kansanäänestys alkaa 29.5.2009 osoitteessa www.radiomedia.fi/raiku.

15.6.2009
Yleisöäänestyksen ja Punaisen Ristin kampanjaan valitsema spotti julkistetaan.


5. Kilpailumainosten käyttö ja oikeudet

Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden julkaista tuotetut kolme finalistiäänimainosta CD-levynä kilpailun jälkeen. Lisäksi järjestäjillä on oikeus tehdä kopioita, koostaa ja monistaa kilpailuun lähetettyjä mainoksia esittely-, tutkimus- ja koulutustarkoituksiin.

Kilpailun järjestäjät pidättävät itsellään oikeuden esittää kilpailuun ilmoitetut mainokset myös järjestäjien omilla Internet-sivuilla.Kilpailuun ilmoittaja vastaa kaikista ko. mainokseen liittyvistä tekijän- ym. oikeuksista sekä siitä, että kaikki osapuolet hyväksyvät kilpailuun osallistumisen. Järjestäjillä on oikeus käyttää kaikkia jätettyjä kisatöitä ja kolmea valmiiksi tuotettua finalistispottia markkinoinnissaan tulevaisuudessakin. Kilpailuun ilmoittaja vastaa myös siitä, että äänimainoksen tultua valittua finaalikolmikkoon, se saadaan esittää kaupallisilla radioasemilla Suomessa myös kilpailun jälkeen.

Kilpailu on maksuton.

Lisätietoja kilpailusta ja sen säännöistä:

Maria Alaniemi-Peräkylä, RadioMedia, p. 09 2287 7345
maria.alaniemi-perakyla(at)radiomedia.fi