-

Asiakas

Kirkon Ulkomaanapu on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katastrofiavun antaja. Järjestö tekee työtä oikeudenmukaisen maailman ja ihmisarvoisen elämän puolesta. Toiminta keskittyy sinne missä tarve on suurin, ihmisten uskontoon, etniseen taustaan tai poliittisen vakaumukseen katsomatta. Peräti 85 prosenttia kerätyistä varoista käytetään avustustyöhön.


Tehtävä

Toteuttaa idea ja/tai käsikirjoitus Kirkon Ulkomaanavun Näkymättömät-kampanjan yhteiskunnalliseen radiomainokseen. Haasteena on moniulotteisen aiheen yksinkertaistaminen sekä radion mahdollisuuksien ja omaleimaisuuden hyödyntäminen markkinointiviestinnän välineenä.

Mainonnan tulee erottua ja jäädä mieleen kekseliäisyydellään ja raikkaudellaan. Kuulijoiden tulisi tuntea, että tukemalla Kirkon Ulkomaanapua he saavat aikaan hyvää ja tekevät sen fiksulla ja itsensä näköisellä tavalla.

Näkymättömät-kampanja

Kaksivuotisella kampanjalla halutaan auttaa ns. näkymättömiä ihmisiä – ja tehdä heistä näkyviä.

Näkymättömiä on etenkin köyhissä tai sisällissotien haurastuttamissa valtioissa miljoonittain. He ovat joutuneet yhteiskunnan ulkopuolelle, eikä heitä ei ole köyhyyden tai syrjinnän seurauksena virallisesti olemassa. Näkymätön ihminen jää usein myös ilman koulutusta, terveydenhoitoa ja toimeentuloa, jolloin hän pysyy jatkossakin köyhänä ja syrjittynä. Sukupolvesta toiseen jatkuvan kierteen katkaiseminen on välttämätöntä, jotta kehitysyhteistyöllä voidaan saavuttaa pysyviä tuloksia.

Kampanjalla pyritään vaikuttamaan köyhyyden ja syrjäytymisen syihin, jotta kestäviä tuloksia saataisiin aikaan. Näkymättömien tekeminen näkyviksi on ensimmäinen askel kohti kehitysyhteistyön tavoitetta – jokaisella ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään.

Lue lisää kampanjan taustoista >

   

Tavoitteet

Toteutettavalla radiomainoksella halutaan:
- houkutella kuulijat osallistumaan kampanjaan ja sitoutumaan kuukausilahjoittajiksi osoitteessa www.kirkonulkomaanapu.fi 
(kampanjasivut julkaistaan 1.10.)

- vahvistaa mielikuvaa Kirkon Ulkomaanavusta tehokkaana muutoksentekijänä, asiantuntevana yhteiskunnallisena vaikuttajana ja haluttavana osallistumis- ja lahjoittamiskanavana

- kasvattaa säännöllisten kuukausilahjoittajien määrää

Kohderyhmä

Kohderyhmänä ovat yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneet suomalaiset ja erityisesti potentiaaliset Kirkon Ulkomaanavun tukijat.

Kohderyhmän sisäinen hajonta on osa tehtävään sisältyvää haastetta. Vaikuttamiskampanjoiden otollisin kohderyhmä koostuu näkemyksellisistä visionääreistä, aktiivisista mielipidevaikuttajista, jotka tarkastelevat asioita globaalista näkökulmasta. Tähtäimessä on uusi vaikuttajasukupolvi, joka on kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja jolle aktivismi ja eettisyys ovat myös trendikkäitä tapoja erottua. Toisaalta paras lahjoittajapotentiaali löytyy vakiintuneemmasta nostalgikkojen ryhmästä, joka arvostaa turvallisuutta ja perhearvoja.

Mainoksen ydinviesti

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, joita köyhyys ja syrjintä ajavat yhteiskunnan ulkopuolelle, näkymättömiin. Kun heidän syrjäytymisensä estetään, maailmasta tulee turvallisempi paikka meille kaikille.

Tehokas tapa auttaa näkymättömiä on ryhtyä Kirkon Ulkomaanavun säännölliseksi tukijaksi. Kuukausilahjoittajana teet tekoja ihmisarvon puolesta ja autat ihmisiä ulos köyhyyden ja syrjinnän kierteestä - joka kuukausi. Liity kuukausilahjoittajaksi osoitteessa www.kirkonulkomaanapu.fi .(kampanjasivut julkaistaan 1.10.)

Kuukausilahjoittaminen on vaivaton tapa lahjoittaa. Lisäksi se on pankkikuluiltaan edullisin tapa toimia säännöllisenä lahjoittajana.