Radiomainonnassa kaikki lähtee liikkeelle hyvästä ideasta, joka yhdistyy luontevasti mainostettavaan tuotteeseen tai palveluun.

Radiomainostuotanto

Radiomainoksen tuotanto lähtee liikkeelle mainostoimiston tai tuotantoyhtiön laatimasta käsikirjoituksesta. Seuraavaksi tuotantoyhtiön ohjaaja käy yhdessä käsikirjoittajan kanssa idean läpi ja käsikirjoitukseen tehdään mahdolliset muutokset. Käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyö on tärkeää, jotta käsikirjoituksen idea toimii varmuudella radiossa. Useimmiten ohjaaja ja tuottaja ovat sama henkilö. Ohjaaja laatii mainoksen äänisuunnitelman, josta käyvät ilmi mainoksen äänelliset lavasteet ja tunnelma. Lopuksi ohjaaja ohjeistaa valmiin käsikirjoituksen tuotantoon.

Hyvä radiomainos perustuu hyvään käsikirjoitukseen

Radiomainonnassa kaikki lähtee liikkeelle hyvästä ideasta, joka yhdistyy luontevasti mainostettavaan tuotteeseen tai palveluun. Toimiva käsikirjoitus on radiomainoksen runko, eikä huonoa käsikirjoitusta pelasta parhainkaan tuotanto. Osaava käsikirjoittaja tietää, että hyvä käsikirjoitus toimii paremmin puhuttuna kuin kirjoitettuna. On myös varottava sortumasta kuluneisiin fraaseihin, paperinmakuiseen kieleen ja roolijaon maneereihin. Radiossa liika kirjoittaminen voi latistaa viestin, sillä sanojen sijaan on annettava tilaa spiikkerin tulkinnalle ja äänikuville. Yksinkertainen on aina kaunista - perusviesti on parempaa kuin kikkailu.

Käsikirjoituksessa ilmenee radiomainoksen tapahtumakulku, tunnelma ja käytettävät elementit (tehosteet, musiikki, äänilogo, roolihenkilöt ja spotin kesto). Käsikirjoituksen voi laatia niin mainostoimisto, freelancer, tuotantoyhtiö kuin paikallisradioasemakin.

Tuottaja pitää langat käsissään

Radiomainoksen tuotannossa keskeisin työpanos on ohjaajalla ja tuottajalla. Useasti he ovat kustannussyistä yksi ja sama henkilö edustaen joko tuotantoyhtiötä tai radioaseman mainostuottajaa. Tuottaja koordinoi radiomainostuotannon ja laatii käsikirjoituksen perusteella myös kustannusarvion. Tuottajan työhön kuuluu casting, jossa on ehdotus radiomainoksessa käytettävistä spiikkereistä. Usein kuitenkin käsikirjoittajalla on jo mielessään vähintäänkin näyttelijätyön tyylilaji ja mahdollisesti valmiit äänet. Tuottaja huolehtii studioajan varauksen sekä aikatauluttamisen

Hyvä spiikkeri osaa käyttää ääntään

Mainoksissa käytettävistä puheammattilaisista käytetään nimitystä spiikkeri, vaikka kysymyksessä olisi näyttelijäkoulutuksen saanut henkilö tai muuta kautta alalle kouluttautunut puheammattilainen. Hyvällä spiikkerillä on sopiva äänen väri ja soundi, eli äänen yleisilme. Soundi voi olla esimerkiksi matala, kapea, kimeä jne. Ääntä voidaan myös muokata erilaisilla studio- ja efektilaitteilla mutta yleensä ihmisääni on riittävä.

Taitava radiomainosääni osaa soundinsa lisäksi myös käyttää ääntään. Perusvaatimuksena on oikea puhetekniikka ja selkeä artikulointi. Näyttelijäkoulutus ei aina yksin takaa, että spiikkeri on hyvä mainosääni. Tarvitaan studiokokemusta, eläytymiskykyä ja oikeaa asennetta.

Suunnittelussa on hyvä muistaa:

  • Käsikirjoituksen on pohjauduttava toimivaan ideaan, joka yhdistyy luontevasti tuotteeseen.
  • Käsikirjoituksessa tulee ilmetä radiomainoksen tapahtumakulku ja käytettävät elementit (tehosteet, musiikki, äänilogo, roolihenkilöt ja spotin kesto).
  • On varottava sortumasta kuluneisiin fraaseihin, teennäiseen puhetyyliin ja roolijaon maneereihin, jotka yksinkertaistavat radion rikasta ilmaisua.
  • Käsikirjoittajan ja ohjaajan yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää.
  • Liika kirjoittaminen voi latistaa viestin, sillä sanojen sijaan on annettava tilaa speakerin tulkinnalle ja äänikuville.
  • Radio antaa mahdollisuuden luoda kuvitteellisen tapahtumapaikan todellisuuteen tai fantasiaan, mikä ei pienellä budjetilla muissa medioissa olisi mahdollista. Radio on visuaalinen mielikuvamedia, joka herättää tunteenomaisen reaktion.