Radiotoiminta on luvanvaraista saatavilla olevien fm-taajuuksien rajatun määrän vuoksi. Vakituinen, yli kolme kuukautta kestävä radiotoiminta vaatii Viestintäviraston ohjelmistotoimiluvan.

Suomessa on myönnetty yhteensä noin 100 kaupallista radiotoiminnan ohjelmistotoimilupaa nykyiselle toimilupakaudelle, joka on kahdeksanvuotinen (2012-2019). Uusi toimilupakausi alkaa 1.1.2020 ja se on tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) mukaan 10-vuotinen. Tietoyhteiskuntakaareen on koottu keskeiset sähköistä viestintää koskevat säädökset, kuten myös radiotoiminnan säätely.

Viestintävirasto käsittelee radiotoimintaa koskevat lupa- ja valvonta-asiat. Toimilupa-asioissa, joissa taajuuksissa on niukkuutta, luvat käsittelee Liikenne- ja Viestintäministeriö. Suomessa radio toimii analogisessa fm-verkossa eikä digitaalista radiotoimintaa ole. Digitaalista radiotoimintaa voidaan harjoittaa kuitenkin televisioverkossa.

Vakituinen radiotoiminta

Vakituinen, yli kolme kuukautta kestävä kaupallinen radiotoiminta vaatii ohjelmistotoimiluvan, jonka myöntää Viestintävirasto. Toimilupia myönnetään haettavaksi joko toimilupakauden vaihtuessa, kun taajuuksia on vapautunut tai kun uusia taajuuksia on mahdollista ottaa käyttöön. Toimilupia on paikallisia, alueellisia sekä valtakunnallisia.

Ohjelmistotoimiluvan lisäksi vakituisen radiotoiminnan harjoittaja tarvitsee Viestintäviraston myöntämän radioluvan. Radiolupahakemukseen määritellään käytettävä taajuus sekä lähettimen muut tekniset rajat ja antennimaston paikka.

Radiotoiminnan ohjelmistotoimilupahakemus

Radiotoiminnan ohjelmistotoimilupa -hakemus täytetään Viestintäviraston www-sivuilla. Hakemusta varten vaaditaan selvitys suunnitellusta toiminnan kestosta, hakijan vakavaraisuudesta sekä kyvystä säännöllisen radiotoiminnan harjoittamiseen. Lisäksi vaaditaan selvitys suunnitellusta kuuluvuusalueesta sekä haettavasta taajuuskokonaisuudesta. Radiotoiminnan harjoittajan tulee huomioida, että joukkoviestinnässä annetun lain (460/2003) mukaan lähetetty ohjelma tulee säilyttää 21 vuorokauden ajan.

Lyhytaikainen radiotoiminta

Radiotoimintaa voidaan harjoittaa myös lyhytaikaisena, alle kolmen kuukauden toimintana. Enintään kolmen kuukauden sekä vähäistä, rajatulla alueella toteutettavaa radiotoimintaa voidaan harjoittaa ilman ohjelmistotoimilupaa. Lyhytaikaista toimilupaa ei kuitenkaan ole mahdollista hakea kahdelle perättäiselle lupakaudelle vaan välissä pitää olla vähintään kahden kuukauden tauko. Lyhytaikaisessa toiminnassa radiolähetin tarvitsee radioluvan.

Radiotoiminnan maksut

Vakituista ohjelmistotoimilupaa hakevalta peritään hakemusmaksu 1500 euroa. Alle kolmen kuukauden mittaiseen analogiseen radiotoimintaan tai rajatulla alueella harjoitettavaan radiotoimintaan ei vaadita ohjelmistolupaa. Radiolähetin tarvitsee sen sijaan aina Viestintävirastolta radioluvan. Luvasta peritään taajuusmaksu, joka määräytyy tietoyhteiskuntakaaressa olevan laskukaavan mukaisesti. Radiolähettimen tarkastusmaksu 840,95 euroa peritään laitteen käyttöottovaiheessa. Tarkastusta ei käytännössä edellytetä lyhytaikaisilta toimijoilta.

Lisäksi ohjelmistotoimiluvan haltija on velvollinen suorittamaan radiotoiminnan vuosittaisen valvontamaksun, joka on valtakunnalliseen tai siihen rinnastettavalta toimijalta 8000 euroa ja alueelliselta tai paikalliselta toimijalta 800 euroa.
 

Linkit Viestintäviraston sivuille