Tekijänoikeus ja sen lähioikeudet ovat henkisen omaisuuden suojaa. Suojan piirissä ovat esimerkiksi musiikkiteokset, erilaiset kirjoitukset, kuvat sekä televisio- ja radiolähetykset.

Radioyritykset ovat sekä tekijänoikeuksien haltijoita että käyttäjiä. Radioyhtiöt tuottavat tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa sekä osallistuvat niiden arvon lisäämiseen ja välittämiseen yleisölle. Radio valikoi, koostaa ja nostaa esiin kiinnostavia teoksia ja tekijöitä sekä saattaa ne suuren yleisön saataville ja tietoisuuteen. Radiolla on merkittävä rooli erityisesti musiikkiteosten välittäjänä suurelle yleisölle. Radioyritykset kantavat taloudellisen riskin aineiston hyödyntämisestä ja niillä on myös oikeudellinen vastuu sisällöstä.

 

Moraaliset ja taloudelliset oikeudet

Tekijänoikeus suojaa sekä taloudellisia että tekijän moraalisia oikeuksia. Moraalisilla oikeuksilla tarkoitetaan muun muassa tekijän oikeutta tulla mainituksi teoksensa tekijänä. Toiseksi teoksen muuntelu tekijän arvoa loukkaavalla tavalla on kielletty. Taloudelliset oikeudet puolestaan suojaavat teoksen käyttöä.

Taloudelliset oikeudet voidaan luovuttaa sopimuksella. Sopimuksella voidaan sopia vapaasti oikeudenluovutuksen ehdoista, kuten oikeuksien laajuudesta ja tästä maksettavasta korvauksesta.

 

RadioMedian kanta

Monikanavajakelun kehitys turvattava

Tekijänoikeussuoja on radiotoimialalle tärkeä. RadioMedia kannattaa vahvaa tekijänoikeussuojaa. Tekijäoikeuksien tehokas turvaaminen on sekä oikeudenhaltijoiden, koko tekijänoikeuden arvoverkon että yhteiskunnan yhteinen etu.

Tekijänoikeudellisesti suojatun aineiston käyttämisestä tulee maksaa kohtuullinen korvaus. Suomessa radioyhtiöt maksavat vuosittain liikevaihdosta noin 15 prosenttia tekijänoikeuskorvauksina. Tämä on selvästi yli Euroopan keskiarvon, mikä heikentää toimialan kilpailukykyä.

Tekijänoikeuspolitiikassa tulee kiinnittää huomiota radiotoimialan toimintaedellytysten turvaamiseen. Radiotoiminta perustuu monikanavajakeluun. Samaa radiolähetystä voi kuunnella niin perinteisellä fm-vastaanottimella, tietokoneella kuin mobiilisti. Tulevaisuudessa radion monikanavaisuus tulee entisestään voimistumaan. Kyse on saman ohjelmasisällön lähettämisestä samalle kuulijakunnalle useita eri jakelukanavia pitkin. Mahdollistaaksemme monikanavajakelun kehityksen musiikin hinnoittelussa tulee luopua jakelutiekohtaisesta hinnoittelusta.