Kaiku kantaa Cannesiin.

Säännöt ja osallistumisohjeet

1. Kilpailun järjestäjät

Radiomainoskilpailu Kaikun järjestävät RadioMedia ja Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL.

2. Kilpailun tarkoitus

Kilpailun tarkoituksena on kehittää suomalaisen äänimainonnan tasoa, kohottaa tekijöiden ammattitaitoa sekä lisätä suomalaisen äänimainonnan arvostusta.

3. Kilpailukelpoisuus

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa tuotetut radiomainokset ja radiomainossarjat, jotka on ensiesitetty tai tullaan esittämään vähintään yhdellä kotimaisella radiokanavalla vuoden 2011 aikana. Lisäksi kilpailuun voivat osallistua kahdessa edellisessä Raiku-kilpailussa finaalin valitut radiomainokset tai radiomainossarjat. Lisäedellytyksenä on myös se, että kilpailutyöt eivät aiemmin ole osallistuneet Kaiku-kilpailuun. Äänimainoksen esityspituus saa olla korkeintaan 180 sekuntia. Tulkinnanvaraiset tapaukset ratkaisee tuomariston puheenjohtaja.

4. Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.radiomedia.fi/kaiku

5. Aikataulu ja aineistovaatimukset

  1. Kilpailuun ilmoittautuminen alkaa 6.10.2011 ja päättyy 31.10.2011 klo 16, jolloin kilpailuun osallistuvien töiden tulee olla RadioMedian hallussa. Hallussa oloksi katsotaan se, että kilpailun sähköinen osallistumislomake on asianmukaisesti täytetty, lähetetty ja että mukaan on liitetty kilpailutyö/kilpailutyöt mp3-formaatissa.

  2. Kukin kilpailutyö, ts. äänimainos / jingle / sarja toimitetaan kilpailuun mp3-formaatissa osallistumisen yhteydessä. Mainossarjassa voi olla enintään kuusi mainosta.

  3. Kullekin kilpailutyölle on täytettävä oma osallistumislomake (sarja voidaan ilmoittaa yhdellä lomakkeella).

  4. Mp3-tiedosto nimetään samalla nimellä, jota käytetään ilmoittautumislomakkeessa radiomainoksen tai sarjan nimenä.

  5. Kilpailutyön ilmoittaja pääsee itse muokkaamaan jättämäänsä työtä palvelusta ilmoittautumisen yhteydessä saamillaan tunnuksilla 31.10.2011 klo 16 asti.

  6. RadioMedia tarkastaa ilmoittautumisajan jälkeen työt ja ilmoittaa mahdollisista puutteista ilmoitetuissa töissä. Tämän perusteella kilpailuun ilmoittautuneilla on mahdollisuus tehdä korjauksia ja lisäyksiä RadioMedian ilmoituksen mukaisesti. Näistä korjauksista ja lisäyksistä veloitetaan erikseen 50 e + alv 23 %.

6. Sarjat

  1. Tuotteet

  2. Palvelut

  3. Yrityskuva

  4. Musa / Jingle

  5. Yhteiskunnallinen

  6. Paikallinen

  7. Vuoden paikallisradiotuotanto

7. Tuomarityöskentely

Tuomaristo arvostelee äänimainokset/työt laajan kokemuksensa perusteella noudattaen tinkimätöntä ammattietiikkaa. Kilpailuun lähetetyt äänimainokset/työt käsitellään ehdottoman luottamuksellisina. Äänimainosten arvostelu tapahtuu kaksivaiheisessa tuomarointiprosessissa. Ensin kunkin sarjan tuomaristo pisteyttää kaikki sarjaansa lähetetyt äänimainokset/työt. Shortlistalle pääsee jokaisen kategorian eniten pisteitä saanut työ sekä 12 eniten pisteitä saanutta työtä kategoriasta riippumatta. Toisella kierroksella valitaan uudelleenpisteytyksen perusteella kunkin kategorian voittaja. Eniten pisteitä saanut kategoriavoittaja voittaa lisäksi Grand Prixin, jonka voittajatiimi (mainostajan, mainos- ja mediatoimiston sekä tuotantoyhtiön edustaja) palkitaan matkalla Cannes Lions 2012 -festivaaleille. Kilpailussa jaetaan tuomariston päätöksen mukaan Kaiku-kunniakirjoja hyvistä suorituksista. Kaiku-kunniakirjoja voidaan myöntää myös muille kuin shortlistalaisille.

Vuoden paras tuotantoyhtiö, mainostoimisto ja mediatoimisto palkitaan matemaattisin perustein shortlistalle valittujen radiomainosten perusteella siten, että eniten pisteitä saanut tuotantoyhtiö (ja vastaavasti mainostoimisto ja mediatoimisto) voittaa ko. palkinnon.

RadioMedia jakaa lisäksi Vuoden Radiomainostaja- ja Vuoden Yhteiskunnallinen Radiomainostaja –palkinnot.

Kilpailun lopputulos jää salaiseksi myös tuomareille palkintojenjakotilaisuuteen saakka.

Kaiku-kilpailun tuomaristolle varataan oikeus siirtää työ sarjasta toiseen tai perustaa kokonaan uusi sarja.

Jääviys

Kukin tuomari antaa pisteet jokaiselle oman sarjansa mainokselle. Mikäli tuomari on osallistunut jonkin mainoksen tuotantoon, on siitä jääviyden vuoksi ilmoitettava, jolloin kyseisen tuomarin pisteitä ei huomioida pistelaskussa.

8. Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako

Tulokset julkistetaan RadioGaalassa Musiikkitalolla Helsingissä 17.1.2012.

9. Osallistumismaksu

Kilpailun osallistumismaksut ovat esikilpailussa yhdeltä mainokselta 100 euroa, 2–6 mainoksen sarjalta 200 euroa + alv 23 %. Paikallisten sarjassa osallistumismaksu on yhdeltä mainokselta 50 euroa ja 2–6 mainoksen sarjalta 100 euroa + alv 23 %.

Osallistumismaksu maksetaan laskua vastaan RadioMedialle. Shortlistalle yltäneistä mainoksista ja sarjoista veloitetaan lisäksi 100 euroa + alv 23 %. Osallistumismaksun suoritus on edellytyksenä kilpailutyön arvostelulle.

10. Kilpailumainosten käyttö ja oikeudet

Kilpailun järjestäjillä on oikeus tallentaa palkitut ja/tai finaaliin edenneet äänimainokset tai äänimainossarjat CD-levylle kilpailun jälkeen sekä jakaa levy halutessaan sidosryhmilleen.

Lisäksi järjestäjillä on oikeus tehdä kilpailuun lähetetyistä mainoksista kopioita esittääkseen niitä omissa sisäisissä esittely-, tutkimus-, koulutus- ja vastaavissa muissa tilaisuuksissa.

Kilpailun järjestäjillä on oikeus esittää kilpailuun ilmoitetut mainokset järjestäjien omilla internetsivuilla sekä tehdä mainoksista tämän edellyttämät kopiot.

Kilpailun järjestäjällä on oikeus välittää yleisölle shortlistalle valitut mainokset kaikilla Radiomedian jäsenasemilla myös kilpailun jälkeen.

Kilpailuun ilmoittaja vastaa siitä, että kilpailuun ilmoitettujen mainoksien kaikilta tekijänoikeuksien ja tekijänoikeuden lähioikeuksien haltijoilta on hankittu kaikki kilpailuun osallistumisen sekä edellä mainittujen kohtien edellyttämät oikeudet. Kilpailuun ilmoittaja vastaa myös siitä, että työt ovat sisällöltään lain ja hyvän tavan mukaisia.



Lisätiedot

Lisätietoja kilpailusta ja kilpailun säännöistä antaa

Inka Luomanmäki, RadioMedia, 040 1657010 tai inka.luomanmaki(at)radiomedia.fi

www.radiomedia.fi