Radiomainonnalla huima lokakuu

24.11.2009

RadioMedian mukaan kaupallisten radioiden liikevaihto kasvoi lokakuussa 7 prosenttia. TNS Gallupin tilastot osoittavat radiomainonnan myydyille sekunneille jopa 15,5 prosentin kasvua. Radiomainonta lisää taantumassa osuuttaan mediamainonnasta.

Muu mediamainonta kutistui lokakuussa 16,5 prosenttia. Se on heikentynyt kumulatiivisesti 19,2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Radiomainonnan vastaava luku on 3,5 prosenttia.

Radiomainonnan alkuvuosi oli hyvä, mutta kesällä myynti laski. Syksyn ja loppuvuoden myyntiluvut lupaavat kuitenkin hyvää vuodelle 2009.

- Olemme luottavaisia, että radiomainonta yltää tänä vuonna suurin piirtein viime vuoden tasolle. Vuosi 2008 oli kaikkien aikojen ennätys radiolle. Kasvua oli 7,4 prosenttia, ja liikevaihto ylitti ensimmäisen kerran 50 miljoonaa euroa, RadioMedian ja Suomen Radioiden Liiton toimitusjohtaja Stefan Möller sanoo.

Vuonna 2008 radion markkinaosuus mediamainonnasta oli 3,4 prosenttia. Tällä hetkellä sen osuus on 4,4 prosenttia.

- Radio lisää tänä vuonna markkinaosuuttaan mediamainonnasta merkittävästi. Radiolla on mahdollista tukea myyntiä myös nopealla aikavälillä. Tämä on todettu käytännössä ja tutkitusti. Siksi radiomainontaa ostetaan sekä taantumassa että noususuhdanteessa, Stefan Möller toteaa.

Mediamainonnan luvut perustuvat TNS Gallupin tilastodataan. TNS Gallup mittaa radiomainonnan myytyjä sekunteja. RadioMedian tilastodata perustuu 54 jäsenasemalta kerättyihin liikevaihtotietoihin.

Lisätietoja:
RadioMedia / Suomen Radioiden Liitto SRL ry
toimitusjohtaja Stefan Möller, 
p. 0400 50 88 77, stefan.moller(at)radiomedia.fi
 

RadioMedia on kaupallisten radioiden edunvalvonta- ja markkinointiliitto, johon kuuluu 54 radioasemaa ja yli 320 lähetystaajuutta. RadioMedia vastaa radiotoimialan eri tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta, tiedotuksesta sekä markkinoinnista. Se järjestää vuosittain Kaiku- ja Raiku-radiomainoskilpailut sekä RadioGaalan, jossa palkitaan alan parhaat ammattilaiset. RadioMedian toiminta rahoitetaan pääasiassa yhteiskunnallisilla tietoiskukampanjoilla. Vuonna 2008 radiomainontaa ostettiin 50,5 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee päivittäin yli 2,3 miljoonaa suomalaista. Lisätietoja: radiomedia.fi

« Takaisin edelliselle sivulle