Radion aamuohjelma näkyy myös televisiossa

4.11.2008

The Voice TV aloitti tänään suorat aamu-tv -lähetykset. The Voice Radion aamuohjelma, Heräämö, alkoi aamulla suorana myös The Voice TV:ssä kello 06.00. Jani Nivalan ja Juha Valvion isännöimä Heräämö näkyy jatkossa arkiaamuisin suorana tv:n puolella 06-10 välillä. Kappaleen soidessa radiossa, näkyy tv:ssä samanaikaisesti kyseisen artistin video. Lähetys toteutetaan myös monikameratuotantona. Studio-osuudet välitetään katsojille viidellä kameralla.

”Idean olemme hakeneet Ruotsista, jossa The Voice on tehnyt vastaavaa konseptia menestyksekkäästi vuoden päivät. Hanke on ollut suuri yhdistävä tekijä ohjelmapuolellamme ja iso edistysaskel ainutlaatuisessa hybrimediassamme”, iloitsee The Voicen ohjelmajohtaja Jussi Suvanto.

The Voicen Heräämö on ajankohtaisviihteeseen keskittynyt aamushow. Nivalan ja Valvion juontama ohjelma tarjoaa arkiaamuisin uutisten ja musiikkiuutisten lisäksi erilaisia kilpailuja sekä ajankohtaisia aiheita viihdekylki edellä.

The Voice Radion kuuluvuusalue laajenee

6.11. alkaen The Voice Radio alkaa kuulua jälleen myös Forssassa. Uusi lähetin on Jokioisissa, joka yltää mm. Loimaalle. Lähettimen peittoalueen väestön koko on 77 000, joista uusia The Voicen kuuluvuusalueelle päässeitä ihmisiä on yli 90 prosenttia.
Jokioisten lähetin parantaa ennen kaikkea kuuluvuutta Turku-Tampere -ja Helsinki-Pori –tieosuuksilla.

Jokioisten lähettimen kautta The Voicea voi kuunnella taajuudella 103,6 MHz. 




Lisätietoja:
Jussi Suvanto, ohjelmajohtaja, The Voice, puh. 020 747 4053

www.voice.fi

SBS Medialla on kaksi valtakunnallista radiokanavaa: The Voice ja Iskelmä sekä Cityradiot: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Lisäksi SBS Mediaan kuuluu The Voice TV -kanava. SBS Finland Oy:n liikevaihto vuonna 2007 oli 15 miljoonaa euroa, ja yrityksen palveluksessa on 130 TV- ja radioalan ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG -konsernia, jolla on TV- ja radiotoimintaa 12 Euroopan maassa. Lisätietoa www.sbs.fi.


 

« Takaisin edelliselle sivulle