Kaupallinen radio tavoittaa tasaisesti: Yli 3,4 miljoonaa kuulijaa viikossa
9.12.2008
Finnpanel Oy:n Kansallisen Radiotutkimuksen syys-marraskuun 2008 mittausten mukaan radiota kuuntelee viikoittain yli 4,3 miljoonaa suomalaista eli 95 % 9 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Kaupalliset radioasemat tavoittavat viikossa 3 428 000 kuulijaa. YLEn viikkotavoittavuus on 2 859 000. Kanavaosuudet jakautuvat seuraavasti: Kaupalliset 51 %, YLE 49 %.
Kaupallisia radioasemien kuuntelijat kuuntelivat radiota keskimäärin 3 tuntia 6 minuuttia päivässä, YLEn kuuntelijat 3 tuntia 45 minuuttia.
Monissa muissa medioissa tuttu trendi tavoittavuuden laskeminen ja katsoja- tai lukijakunnan pirstaloituminen ei näy radiossa. Vaikka radioasemien määrä laski vuoden 2007 alussa toimilupakierroksen tuloksena, kaupallisen radion tavoittavuus on pysynyt ennallaan. Yksittäisten asemienkaan tavoittavuuksissa ei ole suuria muutoksia.
Asemien viikkotavoittavuudet (%) 2005-2008

Syys-marraskuun 2008 raportin mukaan Radio Nova tavoittaa viikossa lähes 1,5 miljoonaa kuulijaa ja Iskelmällä on yli miljoona viikkokuulijaa. SuomiPOP on kasvattanut mm. uusien taajuuksien myötä viikkokuulijamääränsä 824 tuhanteen. Radio Rock on löytänyt paikkansa markkinoilta tavoittaen 748 000 kuulijaa viikossa. The Voicen viikkotavoittavuus on 669 000 ja NRJ:n 616 000. Radio Aallolla on jo 387 000 kuulijaa viikossa. Groove FM tavoittaa viikossa 259 kuulijaa, Radio Dei 162 000 ja Classic Radio 142 000.
Lähde: Finnpanel Oy, KRT, 3 viikon valtakunnalliset raportit 2005-2008
« Takaisin edelliselle sivulle