![]() |
Iskelmä uudisti sekä musiikkia että sisältöä11.9.2008 Iskelmä on uudistunut sekä musiikin että juontajien osalta. Aamujuontaja Timo Virkkula löi syyskuun alusta hynttyyt sekä ajatukset yhteen aiemmin Iskelmän keskipäivää juontaneen Anna-Mari Raaskan kanssa. Iskelmän aamu kantaa nimeä Aamuvirkkula.Aamuvirkkulasta löytyy jo aiemmin Iskelmän aamuista tutuksi tulleita elementtejä, mutta myös paljon uutta. Timon ”eturessuun” on kertynyt kesän aikana lisää painoarvoa aamuvaakaa varten, ja varmaa on, että Anna-Mari saa punnituksesta irti entistä enemmän. Aamuvaa’alle astutaan klo 06.15. Lisätietoja antaa: SBS Medialla on kaksi valtakunnallista radiokanavaa: The Voice ja Iskelmä sekä Cityradiot: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Lisäksi SBS Mediaan kuuluu The Voice TV -kanava. SBS Finland Oy:n liikevaihto vuonna 2007 oli 15 miljoonaa euroa, ja yrityksen palveluksessa on 130 TV- ja radioalan ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG -konsernia, jolla on TV- ja radiotoimintaa 12 Euroopan maassa. Lisätietoa www.sbs.fi. |